Otyrar

Otyrarin rauniot.

Otyrar (kaz. Отырар, myös Otrar) oli keskiaikainen kaupunki Syrdarjan keskijuoksulla nykyisen Türkıstanin alueen Otyrarin piirissä Kazakstanissa.

Ilmeisesti ennen ajanlaskun alkua syntynyt kaupunki tunnettiin 700-luvulta lähtien nimellä Tarband (Traban, Turaband). Myöhemmissä lähteissä esiintyy Farabin alue, jonka keskuksena oli joko Kederin tai Farabin kaupunki. 800-luvun puolivälistä lähtien alue kuului samanidien valtakuntaan, ja sen asukkaat kääntyivät muslimeksi. Otyrar oli tärkeä kauppakaupunki, jossa harjoitettiin myös käsityöammatteja, tieteitä ja taiteita. Alueen kaupunkien kukoistuskautta olivat varsinkin 900–1100-luvut, mikä liittyy nomadien paikoilleen asettumiseen karahanidien valtakunnassa.

Kesällä 1218 Otyrariin saapui mongolien kauppakaravaani, jossa oli 450 miestä ja 500 kamelia. Kaupungin käskynhaltija epäili kauppiaiden joukossa olevan vakoilijoita, ja määräsi karavaanin ryöstettäväksi ja sen miehet tapettaviksi. Kovaresmian šaahi Muhammad II:n murhautti myös Tšingis-kaanin lähettiläät, jotka vaativat käskynhaltijaa rangaistavaksi. Tämä toimi syynä mongolien syksyllä 1219 alkaneelle sotaretkelle Keski-Aasiaan. Tšingis-kaanin pojat Tšagatai ja Ögedei valtasivat Otyrarin lähes puoli vuotta kestäneen piirityksen jälkeen, hävittivät kaupungin maan tasalle ja tappoivat kaikki sen puolustajat ja asukkaat. Tapahtumia kutsutaan Otyrarin katastrofiksi.

Hävityksen jälkeen Otyrar rakennettiin uudelleen, ja se toimi yhtenä Valkoisen ordan keskuksista. Timur Lenk kuoli siellä vuonna 1405 valmistautuessaan idän sotaretkeen. Timuridien ja Kazakkien kaanikunnan kamppailu alueen omistuksesta päättyi jälkimmäisen voittoon 1500-luvulla. Otyrarin kaupunki lienee hävinnyt lopullisesti 1700-luvun alussa.

Muurien ympäröimälle kukkulalle rakennetun kaupungin raunioiden pinta-ala on 200 hehtaaria. Ne käsittävät hallitsijan linnoitetun palatsin, kortteleittain rakennettujen asuintalojen muodostaman šahristanin ja esikaupungin eli rabadin. Osa kaduista oli kivetty poltetuilla tiilillä ja esikaupungissa oli keraamisista putkista tehty vesijohto. Savitiilistä rakennettujen asuintalojen yhteydessä sijaitsi kauppiaiden varastoja ja käsityöläisten työpajoja. Esinelöydöt kertovat astioiden, työkalujen ja korujen valmistuksesta. Otyrar oli myös huomattava maatalousalueen keskus, jonne varastoitiin viljaa myytäväksi. Löytöjen joukossa on hopearahoja ja 1500–1600-lukujen kuparirahakätköjä.

Otyrarin rauniot muodostavat museoalueen, johon kuuluu myös Arystanbabin mausoleumi.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 Istorija Kazahstana: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 460–462. Almaty: Aruna Ltd, 2010. ISBN 9965-26-329-9
  2. ↑ Kazahskaja SSR: Kratkaja entsiklopedija, tom 1, s. 347–348. Alma-Ata: Glavnaja redaktsija Kazahskoi sovetskoi entsiklopedii, 1985.
  3. ↑ Belenitski A. M. et al.: Srednevekovyi gorod Srednei Azii, s. 195. Leningrad: Nauka, 1973.
  4. ↑ Oñtüstık Qazaqstan oblysy: Ensiklopedia, s. 423. Almaty: Qazaq ensiklopediasy, 2005. ISBN 9965-9746-1-6