Palestiinalaiskristityt

Palestiinalaiskristityjä Jerusalemin kristityssä korttelissa

Palestiinalaiskristityt (arab. مَسِيحِيُّون فِلَسْطِينِيُّون,) ovat kristillinen vähemmistö palestiinalaisten keskuudessa. Palestiinalaisalueilla ja Israelissa heitä arvioidaan olevan noin 180 000. Enemmistö palestiinalaiskristityistä elää diasporassa Palestiinan ulkopuolella. Heidän määräksi arvioidaan vähintään 500 000. Kreikkalaisortodoksinen kirkko on perinteinen ja suurin kirkkokunta palestiinalaisten parissa, ja myös muihin seurakuntiin kuuluvat usein polveutuvat sen jäsenistä. Osa palestiinalaiskristityistä on katolilaisia, protestantteja ja orientaaliortodokseja.

Eri kirkkokuntien palestiinalaisia yhdistää yhteinen etninen ja kristillinen identiteetti, sekä kokemus yhteydestä kristinuskon synnyinseutuun ja roolista sen pyhien paikkojen hoitajina. Palestiinalaiskristityt jakavat palestiinalaismuslimien kanssa palestiinalais- ja arabi-identiteetin, mutta uskonto koetaan myös osittain erottavaksi tekijäksi esimerkiksi sen politisoituessa. Kristinuskoa harjoittaville palestiinalaisille uskonnon yhteisöllinen merkitys on henkilökohtaisen ulottuvuutensa ohella perinteisesti korostunut, ja se on myös selviytymiskeino heidän kohtaamassaan alisteisessa asemassa Israelin–Palestiinan konfliktissa, mikä näyttäytyy esimerkiksi läheisten puolesta rukoilemisena.

Taustaa

Pyhän haudan kirkko Jerusalemissa.

Kristinusko sai alkunsa Palestiinan ympäristössä, ja useiden palestiinalaiskristittyjen juuret ulottuvat alkukristittyihin. Vuosisatojen varrella Palestiina oli kristittyjen mielenkiinnon ja pyhiinvaellusten kohde. Jerusalemin kreikkalais-ortodoksinen kirkko periytyy yhdestä historiallisen kirkon vanhoista patriarkaateista, ja järjestäytyneen uskonnon kreikkalaisortodoksisella muodolla on alueella pitkät juuret. 600-luvun arabilaistamisen jälkeen palestiinalaiset päätyivät omaksumaan arabian kielen osan säilyttäessä kuitenkin kristinuskonsa. Protestantismi levisi Palestiinaan 1800-luvun lähetystyön yhteydessä. Israelin–Palestiinan konflikti on aiheuttanut palestiinalaiskristittyjen oloihin epävakautta ja rajoittanut heidän mahdollisuuksiaan liikkua ja toimia. Vuosien 1948 ja 1967 sotien yhteydessä yli 80 000 palestiinalaiskristittyä häädettiin tai pakeni kodistaan. Myös jännitteet palestiinalaismilitanttien ja ääriuskonnollisten juutalaisten kanssa ovat vaikeuttaneet palestiinalaiskristittyjen elämää.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Antila, Hanna: Rukous on palestiinalaiskristityille selviytymiskeino konfliktin keskellä Kirkko ja kaupunki. 17.12.2021. Viitattu 17.4.2025.
  2. ↑ Marsh, Leonard: Whose Holy Land? Studies in World Christianity. 17.11.2009. Viitattu 17.4.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 Parkkinen, Mari: Fragmented Religion in a Turbulent Context : The Personal and Communal Dimensions of Christianity in Palestinian Christians Lifeworlds. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto, 2021. ISSN 1798-5633.
  4. ↑ Rafael, Anna-Liisa & Heikkinen, Anne K.: Kolonialismi palestiinalaiskristittyjen arjessa, ajattelussa ja kohtaamisissa. Lähihistoria, 25.10.2024, 3. vsk, nro 2, s. 88–131. doi:10.61559/lh.148487 ISSN 2954-114X Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ Katz, Itamar & Kark, Ruth: The Greek Orthodox Patriarchate of Jerusalem and Its Congregation: Dissent over Real Estate. International Journal of Middle East Studies, 2005, 37. vsk, nro 4, s. 509–534. doi:10.1017/S0020743805052189 ISSN 1471-6380 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ Kämppi, Marja-Liisa: Israelissa käynyt piispa suree arabikristittyjen tukalaa asemaa, mutta murheellisinta on gazalaislasten kohtalo Yle Uutiset. 12.3.2024. Viitattu 23.5.2025.