
Leivittäminen eli paneeraus tai panerointi tarkoittaa ruoka-aineen kastamista jauhoihin ennen paistamista. Käsittely antaa ruoalle sen paistuessa rapean ja maukkaan pinnan. Jauhoina voidaan käyttää maustettua korppujauhoa ja joskus myös vehnäjauhoa. Ennen jauhotusta ruoka-aine voidaan kastaa vatkatussa kananmunassa. Leivittäminen voidaan yhdistää marinointiin siten, että jokaiseen panerointikerrokseen laitetaan mausteita. Leivityksessä käytettäviin korppujauhoihin sopivat lisättäviksi seesaminsiemenet, pähkinärouhe ja maissihiutaleet.
Tunnettuja leivitettyjä ruokia ovat esimerkiksi wieninleike ja kalapuikot, jälkiruoista friteeratut banaanit ja uppopaistettu jäätelö.