Pankkiiripuhe

Pankkiiripuhe
Τραπεζιτικός
Isokrateen Pankkiiripuheen kohdat 44–48 papyruskatkelmassa Papyrus Oxyrhynchus (P.Oxy) 1183.
Isokrateen Pankkiiripuheen kohdat 44–48 papyruskatkelmassa Papyrus Oxyrhynchus (P.Oxy) 1183.
Alkuperäisteos
Kirjailija Isokrates
Kieli muinaiskreikka (klassinen)
Genre oikeuspuhe
Julkaistu 394–393 eaa.
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Pankkiiripuhe (m.kreik. Τραπεζιτικός, Trapezitikos, lat. Trapeziticus) on Isokrateen kirjoittama oikeuspuhe, joka syyttää pankkiiri Pasionia rahojen kavaltamisesta. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 17.

Historia

Isokrateen Pankkiiripuhe (Trapezitikos, kirjaimellisesti ”Pankkiiria koskeva (puhe)”, tässä myös ”Pankkiiria vastaan”) liittyy Ateenassa käytyyn oikeustapaukseen, jossa Bosporoksen valtakunnan kuninkaan Satyroksen alamainen nostaa kanteen pankkiiri Pasionia vastaan saadakseen takaisin varat, joiden väitetään olleen talletettuina tämän haltuun. Tapauksen yksityiskohdat kuvataan alla puheen sisällön yhteydessä. Pasion oli alun perin orja ja myöhemmin varakas ja arvostettu pankkiiri, joka tunnetaan muistakin antiikin ajan lähteistä.

Puheen ajoitus voidaan päätellä kahdesta seikasta: Ensinnäkin spartalaisten meriylivaltaa käsitellään jo menneenä asiana, toisin sanoen ajankohta on elokuussa 394 eaa. käydyn Knidoksen taistelun jälkeen. Toiseksi, Satyros on yhä elossa; mutta hän kuoli Theodosian piirityksessä vuonna 393 eaa. Puhe ajoittuu näin vuoden 394 eaa. loppuun tai vuoden 393 eaa. alkuun.

Sisältö

Puhuja aloittaa toteamalla, että tämäntyyppinen kanne on aina vaikea ajaa. Pankkiirin ja asiakkaan väliset liiketoimet hoidetaan yleensä ilman todistajia, ja pankkiirilla on tavallisesti käytössään rahaa, ystäviä ja luottoa (kohdat 1–2). Tämän jälkeen hän esittää tapauksen tosiseikat. Hän kertoo saapuneensa Ateenaan osin huvikseen, osin asioiden vuoksi, sillä hänen isänsä oli lähettänyt hänet kahden viljalaivan kanssa; isä toimi laajan alueen käskynhaltijana Satyroksen alaisuudessa. Ateenassa hänet esiteltiin pankkiiri Pasionille, jonka luona hän avasi tilin. Pian tämän jälkeen Satyros kuitenkin pidätytti isän maanpetosepäilyn vuoksi. Ateenassa oleskelleet Pontoksen alueelta tulleet miehet saivat Satyrokselta määräyksen ottaa haltuunsa kaikki puhujan omaisuus ja lähettää hänet kotiin.

Tässä ahdingossa puhuja neuvotteli Pasionin kanssa ja päätti luovuttaa Satyroksen asiamiehille pienen rahasumman, mutta kiistää suurempien talletusten olemassaolon, jotka olivat Pasionin pankissa. Jotta harhautus onnistuisi, Pasionin tuli esittää puhujan olevan paitsi vailla talletusta myös velkaa hänelle itselleen ja muille. Kun asia oli järjestetty asiamiesten kanssa, puhuja valmistautui kotimatkalle ja pyysi Pasionilta rahojaan. Tämä vastasi, ettei hänellä ollut juuri silloin varoja palauttaa niitä. Puhuja lähetti hänen luokseen ystävänsä Filomeloksen ja Meneksenoksen, joille Pasion kielsi velan kokonaan (3–10).

Pian saatiin kuitenkin tieto, että puhujan isä oli palautettu Satyroksen suosioon. Pasion, ymmärtäen ettei mikään enää estäisi avointa oikeudenkäyntiä häntä vastaan, piilotti orjansa Kittoksen, joka tunsi asian todellisen laidan. Kun Meneksenos vaati Kittoksen luovuttamista, Pasion väitti, että puhujan puoli oli itse hankkiutunut hänestä eroon lahjottuaan hänet anastamaan rahaa pankista. Kittos kuitenkin löydettiin Ateenasta, ja Meneksenos vaati, että Pasion luovuttaisi hänet kidutettavaksi totuuden selvittämiseksi. Aluksi Pasion väitti Kittoksen olevan vapaa mies; myöhemmin hän suostui kuulusteluun, mutta kun hetki koitti, hän kieltäytyi sallimasta kidutusta (11–16).

Koska Pasionin menettelyä paheksuttiin yleisesti, hän haki seuraavaksi yksityistä tapaamista puhujan kanssa. Hän vetosi köyhyyteensä syynä siihen, että oli kiistänyt velan, ja antoi kirjallisen sitoumuksen, jossa lupasi matkustaa puhujan kanssa Bosporokseen ja maksaa rahat siellä, jotta vältettäisiin skandaali Ateenassa. Asiakirja, jossa määrättiin Satyroksen toimivan välimiehenä, jos sopuun ei päästäisi, annettiin säilytettäväksi Pyronille, Feraista kotoisin olleelle Mustanmeren kauppiaalle. Jos asia ratkeaisi sovinnollisesti, Pyronin tuli polttaa asiakirja, muussa tapauksessa toimittaa se Satyrokselle (17–20).

Samaan aikaan Meneksenos oli nostanut omissa nimissään kunnianloukkauskanteen Pasionia vastaan. Tämä pelkäsi nyt, että Meneksenos saisi käsiinsä kyseisen sitoumuksen, ja pyysi puhujalta väliintuloa, johon tämä ei suostunut. Epätoivoissaan Pasion lahjoi Pyronin orjat ja onnistui väärentämään asiakirjan. Tämän jälkeen hän kävi uhmakkaaksi ja kieltäytyi sekä matkustamasta Bosporokseen että maksamasta velkaa. Kun asiakirja avattiin todistajien läsnä ollessa, sen havaittiin vapauttavan Pasionin kaikista puhujan vaateista (21–23).

Puhuja toteaa, että Pasion aikoo nojata vahvasti tähän väärennettyyn asiakirjaan, mutta sen luonne väärennöksenä tulee ilmi useista seikoista: asiakirjan sisällöstä itsestään, puhujan motiivien puutteesta luopua vaateistaan, siitä että hän uskaltaa nyt tulla oikeuteen, sekä siitä, että Pasion ennen väärentämistä pyrki kiivaasti saamaan asiakirjan mitätöidyksi. Tällaiset petokset eivät puhujan mukaan ole harvinaisia; hän mainitsee esimerkkinä tapauksen, jossa Pasionin ystävä Pythodoros oli edellisenä vuonna peukaloinut neuvoston arpa-astiaa ja vaihtanut juhlien tuomariksi määrättyjen nimet (22–34).

Vaihtoehtoisesti Pasion saattaa väittää, ettei puhujalla ollut lainkaan rahaa Ateenassa. Tätä vastaan puhuja esittää muun muassa sen, että Pasion itse ryhtyi takaajaksi seitsemän talentin edestä, kun alus, johon puhuja oli lainannut rahaa, ilmiannettiin deloslaisen omaisuudeksi ja oli vaarassa joutua tuomituksi ilman oikeudenkäyntiä. Lopuksi puhuja kysyy, kumpi on todennäköisempää: että hän olisi avuttomassa asemassa sepittänyt perättömän syytöksen Pasionia vastaan vai että Pasion olisi rohkaistunut petkuttamaan häntä (35–50).

Lopuksi puhuja kertoo, ettei Pasion itse matkustanut Bosporokseen, vaan lähetti Kittoksen asiamiehenään. Satyros kieltäytyi antamasta virallista tuomiota, mutta asettui puhujan puolelle ja kirjoitti hänen edukseen Ateenaan. Puhujan mukaan selvimpänä todisteena hänen vaatimuksensa oikeutuksesta on se, että Pasion torjui haasteen alistaa orjansa kidutettavaksi. Hän kehottaa tuomareita harkitsemaan hänen asiansa vahvuutta, muistamaan Satyroksen ja tämän isän Spartakoksen Ateenalle osoittamat hyödyt – kuinka he usein olivat lähettäneet muiden valtioiden viljalaivat tyhjinä pois Ateenan hyväksi – ja antamaan oikeudenmukaisen tuomion hänen edukseen (51–58).

Arviointia

Richard C. Jebbin mukaan puhe on erityisen kiinnostava valottaessaan Ateenan ja Bosporoksen valtakunnan välisiä suhteita — suhteita, jotka säilyivät ystävällisinä myös Satyroksen seuraajien aikana. Puhetta on joskus pidetty epäperäisenä, koska siinä esiintyy hiatusta useissa kohdissa. Dionysios Halikarnassoslainen mainitsee kuitenkin puheen paitsi aitona myös Isokrateen oikeuspuheiden tyyppiesimerkkinä; ja Harpokration viittaa siihen kolmesti ilman epäilyksiä. On myös kysytty, olisiko puheessa ollut kyse vain deklamaatiosta eli retorisesta harjoitustehtävästä. Tälle ei ole mitään näyttöä, ja eräs seikka puhuu sitä vastaan: pankkiiri Pasion nautti Ateenassa suurta arvostusta, ja deklamaation kirjoittaja tuskin olisi valinnut häntä kuvitteellisen petossyytteen kohteeksi.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Jebb, Richard C.: ”Trapezitikos”, The Attic Orators from Antiphon to Isaeos. London: Macmillan, 1876. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Abbreviations Logeion. Viitattu 26.1.2026. (englanniksi)
  3. ↑ Liddell, Henry George & Scott, Robert: τραπεζιτικός A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  4. ↑ Smith, William: ”Pasion (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  5. ↑ Isokrates: Pankkiiripuhe 36.
  6. ↑ Isokrates: Pankkiiripuhe 57.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla