

Pankkikirja on pankin myöntämä paperinen kirja, jossa pidetään kirjaa tilitapahtumista.
Pankkikirjoja on kahta päätyyppiä: säästökirjoja ja vastakirjoja. Säästökirjat ovat sidottuina säästötileihin ja ovat velkakirjan luonteisia. Niihin ei voi liittää muita pankkipalveluita, ja asiointi onnistuu vain pankin tiskillä kyseisen säästökirjan kanssa. Vastakirjat ovat sen sijaan vastaavasti sidottuina käyttötileihin.
Pankkikirjat voivat olla myös muistikirjatyyppisiä, jolloin rahaa voi nostaa myös esimerkiksi henkilötodistusta vastaan ja tiliin voi liittää myös muita tilinkäyttövälineitä. Pankkikirjoja käytettiin pankkiasioinnin lisäksi aiemmin myös esimerkiksi vuokravakuuksina, ja säästökirjoja myös annettiin lahjoina.
Vielä vuonna 2002 Suomessa oli käytössä ainakin 1,4 miljoonaa pankkikirjaa, joista noin puolet aktiivikäytössä.
Pankkikirjoista luopui ensimmäisenä Suomessa Nordea vuonna 2010, jonka jälkeen myös muut pankit ovat luopuneet niistä pikku hiljaa. Säästökirjoja on kuitenkin vieläkin (2021) vähäisesti käytössä, ja niistä saa edelleen talletukset pois, ellei kyseessä ole erittäin kauan käyttämättömänä ollut tili.