Vesa Pekka Hako (s. 12. helmikuuta 1957 Helsinki) on suomalaisessa musiikkielämässä toimiva filosofian lisensiaatti (musiikkitiede) ja kasvatustieteen maisteri. Nykyisin Hako työskentelee erityisesti tietokirjailijana sekä elokuvien käsikirjoittajana, tuottajana ja ohjaajana. Hän on julkaissut kolmisenkymmentä tietokirjaa, muun muassa useita säveltäjien, laulajien ja kapellimestarien elämäkertoja ja henkilökuvia sekä laitoshistoriikkeja.
Vuosina 1989–2000 Hako työskenteli Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa tehtävänään musiikkiviennin edistäminen. Hänen johtajakaudellaan suomalainen musiikkiteollisuus integroitui vahvasti kansainväliseen musiikkiteollisuuteen. Suomessa Hako toteutti suurhankkeen: hän taltioi ammattikuvaajan kanssa yli 300 tuntia videomateriaalia suomalaista säveltäjistä. Alun perin arkistokäyttöön tarkoitetusta materiaalista Hako käsikirjoitti ja ohjasi 23 televisiodokumenttia (Yleisradio ja MTV3). Yli kolmessakymmenessä dokumentaarisessa televisio-ohjelmassaan ja elokuvassaan Hako on keskittynyt taide- ja musiikkiaiheisiin. Esimerkiksi elokuva Jäätyneet kyyneleet kertoo baritoni Jorma Hynnisen vaeltajahahmon ja Schubertin Winterreise-laulusarjan kautta sivullisuudesta.
Hako on julkaissut kolmisenkymmentä kirjaa, satoja musiikkiaiheisia kirjoituksia, konserttiarvosteluja ja äänilevyesittelyjä, toimittanut 150 radio-ohjelmaa sekä käsikirjoittanut ja tuottanut ulkomaille useita Suomen musiikkielämää, kulttuuria ja yhteiskuntaa esitteleviä näyttelyitä sekä ollut vaikuttamassa parinkymmenen uuden suomalaisen sävellyksen tilaamiseen. Hako koordinoi vuosina 2001–2016 yli kolmekymmentä oopperataltiointia, joihin hän myös hankki rahoituksen.lähde?
1970-luvulla Hako oli musiikkitieteen ainejärjestö Synkoopin aktiivi. Hän oli vuonna 1978 perustetun Synkooppi-lehden ensimmäinen päätoimittaja. Hako toimi 1980-luvulla musiikin opettajana, orkesterin intendenttinä, kustannustoimittajana, yksityisen musiikkikoulun johtajana, musiikkiarvostelijana, vapaana musiikkitoimittajana ja myöhemmin muun muassa Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen (nykyinen Music Finland) produsenttina (1989–1991) ja johtajana (1991–2000) sekä Suomen Washingtonin suurlähetystössä kulttuurineuvoksena vastuualueinaan kulttuuri ja koulutus (2007–2010).
Hakolla on ollut kulttuurielämän luottamustehtäviä. Hän on toiminut muun muassa Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset -palkintolautakunnan puheenjohtajana 1983 ja 1984 sekä liiton varapuheenjohtajana 1988–1989, Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön asiamiehenä 1991–2000, taiteellisen toimikunnan jäsenenä 1989–2003 ja puheenjohtajana 2003–2007, Sibelius-rahaston asiamiehenä 1991–1997, Savonlinnan oopperajuhlien valtuustossa 1994–1997 ja taiteellisessa toimikunnassa 1991–2002, Armas Launis -seuran varapuheenjohtajana 2003 lähtien, Mäntän Musiikkijuhlien Tuki ry:n hallituksen puheenjohtajana 2019 lähtien, Armas Järnefeltin seuran puheenjohtajana 2021 lähtien sekä ollut puheenjohtajana tai jäsenenä monissa musiikki- ja koulutusalan johtokunnissa ja hallituksissa. Hako oli Kalevalaseura-säätiön hallituksessa 2015–2024 (varapuheenjohtajana 2016–2024).
Hakolle on myönnetty seuraavat palkinnot ja tunnustukset:
Useita esitelmäsarjoja Yleisradiolle, muun muassa Islannin musiikki (kaksi osaa, 1984), Aikamme suomalaista musiikkia (kolme osaa, 1984–1985), Suomalaisen oopperasävellyksen vaiheet (viisi osaa, 1987), Kesän Merikanto (12 osaa, 1989), Suomalainen musiikki vuosisadan vaihteessa (Kouluradio, kolme osaa, 1989), 30 pisteohjelmaa ja 67 musiikkiraporttia ajankohtaisohjelmiin sekä 26-osainen nuorille tarkoitettu ohjelmasarja Diskantti (1981–1983, yhdessä Anu Jaantilan kanssa).