
Pelykosaurit on epävirallinen yhteisnimitys muille synapsidien kehityslinjoille kuin terapsideille. Nimitys tulee sanasta ”Pelycosauria”, jota käytettiin aikaisemmin tieteellisenä nimenä. Se viittasi muutaman lajin pitkiin selkänikamiin. "Pelycosaurian" nimesi Cope vuonna 1878. ”Pelycosauria” ei kuitenkaan ole luonnollinen eliöiden sukulaisuussuhteisiin perustuva luokitus, vaan parafyleettinen ryhmitys, jolloin kaikkia esimuodon jälkeläisiä ei ole sisällytetty nimitykseen.
Nykyään eliöiden tieteellisessä luokittelussa suositaankin fylogeneettista systematiikka, joka nimeää vain kladeja. Ne ovat eliöryhmiä joihin kuuluvat kantamuoto ja sen kaikki jälkeläiset. Tämän vuoksi nimitys ”Pelycosauria” onkin nykyisin enimmäkseen hylätty evoluutiohistorian ja siis sukulaisuuten perustuvien luokittelujen tullessa pääasialliseksi käytännöksi. Terapsideihin kuulumattomiin synapsideihin viitataan nykyisin tieteellisessä kirjallisuudessa epävirallisilla nimillä ”pelykosaurit” ja ”pelykosauri-gradin synapsidit”, englanniksi ”pelycosaurs”. Gradi-sana viittaa ryhmittelyn ei luonnollisuuteen eli parafyleettisyyteen. Jos ”Pelycosauria” määriteltäisiin uudelleen fylogeneettisesti, se olisi sama kuin Synapsida kokonaisuudessaan.
Synapsidit ilmestyivät hiilikauden lopulla. Useat basaaliset (”primitiiviset”) synapsidiryhmät, joita epävirallisest kutsutaan yhteisellä nimellä ”pelykosaurit”, hallitsivat maaekosysteemejä noin 300–271 milj. vuotta sitten hiilikauden lopulta seuraavan kauden, permikauden keskivaiheen alkuun, jolloin terapsidit korvasivat useimmat niistä. Viimeiset ”pelykosaurit” kuuluivat ryhmiin Caseidae (suku: Ennatosaurus) ja Varanopidae. Ne hävisivät keskisen permikauden kuluessa. ”Pelykosaurien” fossiileista suurin osa on löydetty Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta.
Varhaiset synapsidit olivat todennäköisesti vaihtolämpöisiä. Niiden aivot olivat pienet ja jalat olivat ruumiin sivuilla kuten muillakin varhaisilla maaselkärankaisilla. Dimetrodon- ja Edaphosaurus-sukujen lajeilla oli lisäksi selässään purjremainen rakenne, joka muodostui pidentyneiden selkänikamien kannattelemasta kudoksesta. Sitä saatettiin käyttää apuna lämmönsäätelyssä. ”Pelykosaureilla” oli myös luisia vatsasuomuja.
Kaikki synapsidit, joilta terapsidien ominaisuudet puuttuvat ja joita yhdistävät muille maaselkärankaisille yhteiset primitiiviset ominaisuudet on aikaisemmin luokiteltu lahkoon ”Pelycosauria”. Se oli tuohon aikaan käytössä olleessa luokituksessa toinen synapsidien kahdesta lahkosa. Terapsidit olivat tuolloin toinen lahkoista. Nykyään tämä luokitus on enimmäkseen hylätty tieteellisissä kirjoituksissa keinotekoisena. Englanninkielisissä tieteellisissä kirjoituksissa on käytetty nimitystä ”pelycosaur” (”pelykosauri”) epävirallisena nimityksenä viitattaessa terapsideja basaalisempiin (”primitiivisempiin”) synapsidiryhmiin.





”Pelykosauri”-nimellä viitattuja ryhmiä:
Synapsidien nykyinen sukulaisuussuhteisiin perustuva luokitus:
Fröbisch, J., Schoch, R.R., Müller, J., Schindler, T., & Schweiss, D. 2011 (Muut paitsi Caseasauria tutkimuksen kladogrammista, Caseasauria tekstiosasta):