Petrissa Solja

Mitalit
Solja vuonna 2016
Solja vuonna 2016
Maa:  Saksa
Naisten pöytätennis
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa HopeaaRio de Janeiro 2016joukkuekilpailu
Maailmanmestaruuskilpailut
Pronssia PronssiaDüsseldorf 2017sekanelinpeli
Pronssia PronssiaBudapest 2019sekanelinpeli
Euroopan-mestaruuskilpailut
Kultaa KultaaSchwechat 2013nelinpeli
Kultaa KultaaSchwechat 2013joukkuekilpailu
Kultaa KultaaLissabon 2014joukkuekilpailu
Kultaa KultaaJekaterinburg 2015joukkuekilpailu
Hopeaa HopeaaBudapest 2016nelinpeli

Petrissa Solja (s. 11. maaliskuuta 1994) on saksalainen pöytätennispelaaja, joka on saavuttanut olympiahopeaa ja MM-pronssia sekä voittanut neljä Euroopan-mestaruutta.

Solja nousi arvokisamitaleille Schwechatin EM-kilpailuissa 2013 voittamalla kultaa nelinpelissä Sabine Winterin parina sekä joukkuekilpailussa Wu Jiaduon, Han Yingin, Shan Xiaonan ja Kristin Langin kanssa. Vuonna 2014 joukkueiden Euroopan-mestaruuksista kilpailtiin Lissabonissa ja Solja kuului Saksan kultamitalijoukkueeseen. Jekaterinburgin EM-kilpailuissa 2015 hän voitti kolmannen kerran kultaa joukkuekilpailussa.

Rio de Janeiron olympialaissa 2016 Solja saavutti hopeaa joukkuekilpailussa kultamitalien mennessä Kiinaan. Kaksinpelissä hän hävisi ensimmäisen ottelunsa Pohjois-Korean Ri Myong-Sunille. Budapestin EM-kilpailuissa 2016 Solja saavutti parinsa Shan Xiaonan kanssa hopeaa nelinpelissä heidän hävittyään loppuottelussa toiselle saksalaisparille. Düsseldorfin maailmanmestaruuskilpailuissa 2017 Solja saavutti sekanelinpelissä pronssia kiinalaisen parinsa Fang Bon kanssa. Budapestin MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti sekanelinpelissä pronssia parinaan maanmiehensä Patrick Franziska.

Solja on maailmanrankingissa sijoittunut parhaimmillaan 13:nneksi maalis-, huhti- ja kesäkuussa 2016 sekä maaliskuussa 2017.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 6 Solja Petrissa Tabletennis.guide. Viitattu 29.4.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 36, s. 270. Suomen Urheilumuseo, 2015. ISBN 978-952-6644-06-6
  3. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 37, s. 277. Urheilumuseo, 2016. ISBN 978-952-6644-10-3
  4. ↑ Tikander, Vesa: Urheilun vuosikirja 38, s. 46. Urheilumuseo, 2017. ISBN 978-952-6644-11-0
  5. 1 2 Petrissa Solja Sports Reference. Arkistoitu 26.12.2017. Viitattu 2.4.2019. (englanniksi)
  6. ↑ Petrissa Solja: ranking history (ITTF) Tabletennis.guide. Viitattu 2.4.2019. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.