Piikkikaunokki (Centaurea calcitrapa) on kaksivuotinen kaunokkilaji, jota esiintyy Euroopassa Välimeren alueella.
Ulkonäkö ja koko
Piikkikaunokkikasvusto Espanjassa.
Piikkikaunokki kasvaa 20–70 senttimetriä korkeaksi. Varsi on jäykkä ja harittavahaarainen. Sekä varsi että lehdet ovat aluksi harmaakarvaisia. Kierteisesti olevien alus- ja keskilehtien lapa on pariliuskainen, mutta latvalehtien lapa on ehyt. Lehtilaita on harvaan piikkihampainen. Yksittäin latvahaarojen kärjissä olevat kukkamykeröt ovat perättömiä ja lehtien ympäröimiä. Mykerön kehto on 6–8mm leveä ja pullean lieriömäinen. Mykerön vaaleanvihreät kehtosuomut ovat paksuja, tyviosasta puikeita, kalvolaitaisia ja laidoiltaan hentopiikkisiä lukuun ottamatta kärkiä, joiden piikki on vankka. Kehtosuomujen kärkilisäkkeet ovat kolmiomaisia ja väriltään vaalean kellanruskeita tai punertavia. Kukan teriö on vaaleanpunainen. Suomessa piikkikaunokki kukkii elo-syyskuussa. Pähkylät ovat litteitä ja niiltä puuttuu pappus.
Levinneisyys
Piikkikaunokki on kotoisin Välimeren alueelta Etelä-Euroopasta, Pohjois-Afrikasta ja Länsi-Aasiasta. Suomessa, kuten myös muualla Fennoskandiassa, piikkikaunokki on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu muutamin paikoin Etelä- ja Lounais-Suomessa. Suomen löydöt kasvista ovat usein vanhoja ja kytkeytyvät purjelaivakauteen. Esimerkiksi Ahvenanmaalla laji on ollut painolastitulokas ja se on löydetty maakunnasta viimeksi vuonna 1911.
Elinympäristö
Suomessa piikkikaunokki kasvaa tyypillisillä tulokaslajien kasvupaikoilla, kuten myllyalueilla, kaatopaikoilla, satamissa ja painolastipaikoilla.
Lähteet
Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.) 1998: Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo. Helsinki.
Norsk Flora. Lid, Johannes & Lid, Dagny Tande & Elven, Reidar (toim.). 7. painos. Det Norske Samlaget, Oslo, 2007 (2005). ISBN978-82-521-6029-1.
Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
