Pipsa Lonka

Pipsa Lonka, 2025

Pipsa Lonka (s. 1977) on suomalainen kirjailija ja dramaturgi, jonka tuotanto sisältää näytelmiä sekä aikuisille että nuorille. Lonka valmistui vuonna 2007 teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta. Hän on yksi Suomen käännetyimpiä näytelmäkirjailijoita ja on tehnyt useita kuunnelmia ja kirjojen dramatisointeja, muun muassa vuonna 2018 Lilla Teaternissa ensi-iltansa saaneen Tove Janssonin Kesäkirjan ja vuonna 2023 Helsingin kaupunginteatterissa nähdyn Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin?.

Tuotanto, teemat ja tyyli

Longan näytelmät käsittelevät usein ihmisen suhdetta fyysiseen tai mentaaliseen ympäristöön ja luontoon. Ne luovat pikemmin maisemia ja tiloja kuin tarinan, ja teosten kerroksellisuus tekee niistä moniulotteisia. Ilmastonmuutosta käsittelevä näytelmä Lauluja harmaan meren laidalta – These little town blues are melting away voitti parhaan kotimaisen näytelmätekstin Lea-palkinnon vuonna 2013. Teos on käännetty useille kielille ja sitä on esitetty muun muassa Virossa, Saksassa, Ruotsissa ja Färsaarilla. Lonka on tehnyt dramatisointeja muun muassa Helsingin ja Lahden kaupunginteatteriin, Q-teatteriin ja Kansallisteatteriin.

Useat Longan näytelmistä käsittelevät ihmisen suhdetta muihin eläimiin ja pohtivat ihmisyyttä kriittisesti. Näitä teoksia ovat muun muassa Lea-palkinnon vuonna 2018 saanut Toinen luonto, Den andra naturen, jonka kantaesitys oli Teatteri Viiruksessa 3.3.2018 sekä lokkeja ja ihmisiä rantalomakohteessa kuvaava Neljän päivän läheisyys, jota esitettiin Viiruksessa ruotsiksi 2022 ja Espoon teatterissa suomeksi 2024. Se on käännetty kuudelle kielelle. Lonka on todennut, että näytelmäkirjallisuuden perinteestä puuttuu eläinten näkökulma. Hänen teoksissaan ihmiset jäävätkin usein sivurooliin. Vuonna 2024 Longalta ilmestyi näytelmä Peter asui talossa, delfiini pisteestä pisteeseen. Näytelmä julkaistiin ensin kirjana ja vuonna 2026 sen kantaesittää taidekollektiivi Wauhaus.

Teoksen nimiTekijärooliJulkaistuLaji
|Kjartan – Vimmatutkirjailija2006lastennäytelmä
|Toinen leipäkirjailija2007draama, kuunnelma
|Aava – merenrantanäytelmäkirjailija2007draama
|Ahmattikirjailija2008musiikkinäytelmä
|Seljakirjailija2009draama
|Sinivärisetdramatisoija2009draama
|Pieni kuolematonkirjailija2010draama
|Varjoinen talokirjailija2010kuunnelma
|Lauluja harmaan meren laidaltakirjailija2011draama
|Tuhkimo – tuhkaa ja höyheniäkirjailija2011lastennäytelmä
|HELMI – yksi äiti muiden joukossakirjailija2013draama
|Pimeän nimikirjailija2013runokokoelma, kuunnelma
|Kaksi naista ja meridramatisoija2015draama
|Tähkäpää – tornin diivakirjailija2016draama
|Askungen – aska och fjädrarkirjailija2018lastennäytelmä
|Kesäkirjadramatisoija2018draama
|Toinen luontokirjailija2018draama
|Tuntemattoman eläimen jäljetkirjailija2018nuortennäytelmä
Neljän päivän läheisyyskirjailija2021draama
Peter asui talossa, delfiini pisteestä pisteeseenkirjailija2024draama

Palkinnot ja tunnustukset

Lähteet

  1. ↑ Pipsa Lonka naytelmat.fi. Viitattu 15.10.2024.
  2. ↑ Pipsa Lonka Peter asui talossa T/U/A. Viitattu 15.10.2024.
  3. ↑
  4. ↑
  5. ↑
  6. ↑
  7. ↑ Teatteri | Peter-delfiini joutui 60-luvulla oudon eläinkokeen uhriksi ja teki itsemurhan – Tarina jäi häiritsemään suomalaista näytelmäkirjailijaa Helsingin Sanomat. 30.6.2024. Viitattu 15.10.2024.
  8. ↑ Viirus-teatterin Toinen luonto on maaginen ja hyytävä kuvaus ihmisen suhteesta muihin eläimiin yle.fi. 21.3.2018. Viitattu 15.10.2024.
  9. ↑ Lea-palkinto. Wikipedia, 27.11.2022. Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)