Pirjo Pesonen-Sams on suomalainen keraamikko ja muotoilija joka on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien Suomenlinnan Susisaarella sijaitsevassa Pot Viaporin työhuoneella.
Pesonen on aloitti opiskelun vuonna 1977 Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui sieltä vuonna 1981 keramiikkataiteen maisteriksi. Opiskelun jälkeen hän on opettanut ja ollut ohjaajana muun muassa Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa, Järvenpään työväenopistossa ja Hämeen ammattikorkeakoulussa.
Pesonen on työskennellyt vuodesta 2012 lähtien Suomenlinnassa Susisaarella sijaitsevassa Pot Viaporin keramiikkatyöhuoneella. Työhuone sijaitsee bastion Palmstiernassa ja on osa Suomenlinnan kulttuurista ja taiteellista toimintaa.
Pesonen on pitänyt keramiikkataiteen näyttelyitä Suomessa, Tanskassa ja Virossa. Hän on toiminut useissa taiteilijoiden yhdistyksissä luottamustehtävissä, ja ollut muun muassa opetushallituksen nimeämän Esinesuunnittelun ja valmistuksen tutkintotoimikunnan jäsen.