Pirkko Annikki Rommi (7. heinäkuuta 1925 Jämsä – 10. joulukuuta 2019 Lempäälä) oli suomalainen historiantutkija.
Rommin vanhemmat olivat eversti Viljo Rommi ja Irja Vuolle-Apiala. Rommi kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Yhteiskoulusta ja Realilukiosta vuonna 1945 ja opiskeli Helsingin yliopistossa ensin kemiaa ja sitten historiaa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1954, maisteriksi 1957 ja lisensiaatiksi 1960. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1964 aiheenaan Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen ja Suomalaisen puolueen myöntyväisyyslinja ensimmäisen sortokauden aikana. Väitöskirja sai vuonna 1965 Suomen Tiedeseuran jakaman Theodor Homénin palkinnon. Rommin myöhemmätkin tutkimukset käsittelivät pääasiassa Suomen poliittista historiaa.
Rommi työskenteli Jyväskylän normaalilyseon historian vt. yliopettajana vuosina 1956–1958. Hän oli Yhteiskunnallisen Korkeakoulun ja sittemmin Tampereen yliopiston Suomen historian dosenttina vuosina 1964–1995, vt. apulaisprofessorina 1966–1969 ja lehtorina 1973–1988. Hän oli myös Helsingin yliopistossa Suomen ja Skandinavian historian assistenttina vuoteen 1963, Suomen historian dosenttina vuosina 1970–1988 sekä Suomen historian vt. professorina Eino Jutikkalan eläköitymisen jälkeen vuosina 1973 ja 1974–1976. Rommi toimi Suomen Historiallisen Seuran esimiehenä vuonna 1977 ja kuului Historiallisen Aikakauskirjan toimituskuntaan yhtenä ensimmäisistä naisista. Hän oli mukana A. I. Arwidsson-Seuran ja Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön toiminnassa.