Piru Kange

Piru Kange
Tiedot
Tyylilaji rock
alternative rock
progressiivinen rock
progepunk
Kotipaikka Suomi Lammi, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet
Entiset jäsenet
Levy-yhtiö
Aiheesta muualla
Kotisivut

Piru Kange on lammilainen suomenkielistä rockmusiikkia soittava yhtye, jonka musiikille ominaista on erilaisten tyylilajien, kuten kansanmusiikin, progen tai punkin sekoittaminen rockiin. Yhtyeen teksteistä vastaavat pääsääntöisesti Kalle Sistola ja Ville Pekkanen, joista jälkimmäinen toimii myös yhtyeen pääsäveltäjänä.

Piru Kange on solminut levytyssopimuksen Ratas Music Group -levy-yhtiön kanssa. Yhtyeen esikoisalbumi Viimeisen ihmisen hautajaiset julkaistiin 14. maaliskuuta 2012 tuplalevynä. Tätä ennen albumilta oli julkaistu kaksi singleä, "Niin vähän itsestäsi" sekä "Kun järki ei riitä". Albumin tuotannosta vastasi Rauli Eskolin yhdessä yhtyeen kanssa.

Kalle Sistola soitti koskettimia vielä yhtyeen debyyttialbumilla Viimeisen ihmisen hautajaiset. Tämän jälkeen hän jätti yhtyeen, mutta jatkoi sen sanoittajana.

Kokoonpano

Entiset jäsenet

Diskografia

Albumit

Singlet

Videot

Lähteet

  1. ↑ Piru Kangen albumi Viimeisen ihmisen hautajaiset julkaistu tänään ratasmusic.fi. Tampere: Ratas Music Group. Viitattu 16.3.2012.[vanhentunut linkki]
  2. ↑ Mikä sykähdyttää sanoittajaa syksyllä? hameensanomat.fi. Hämeenlinna: Hämeen Sanomat. Arkistoitu 19.10.2013. Viitattu 19.9.2013.

Aiheesta muualla