

Polykaprolaktoni eli PCL on polyestereihin kuuluva polymeeri. Sen monomeeri on kaprolaktoni. Polykaprolaktonilla on useita käyttökohteita ja se on biohajoavaa.
Polykaprolaktonin keskimääräinen moolimassa on 3 000–630 000 g/mol. Se on osittain kiteinen polymeeri, ja kiteisyysaste on 57–76 % ja moolimassaltaan suuret polymeerit ovat vähiten kiteisiä. Polykaprolaktonin sulamispiste on melko alhainen, noin 59–64 °C. Yhdisteen lasisiirtymälämpötila on -65 – -60 °C eli se on huoneenlämpötilassa joustavaa. Polykaprolaktonin tiheys on 1,07–1,2 g/cm3. Polykaprolaktoni ei liukene veteen eikä alkoholeihin. Kohtalaisesti se liukenee esimerkiksi asetoniin ja etyyliasetaattiin ja hyvin tolueeniin tai kloorattuihin hiivivetyihin. Polykaprolaktoni kestää melko hyvin useiden kemikaalien ja UV-säteilyn vaikutuksia.
Tavanomaisin tapa valmistaa polykaprolaktonia on kaprolaktonin renkaanavautumispolymerointi 110–130 °C:n lämpötilassa käyttäen katalyyttinä tinaoktoaattia. Muitakin katalyyttejä, esimerkiksi alumiini-, sinkki- tai titaaniyhdisteitä, voidaan käyttää. Polykaprolaktonia voidaan valmistaa myös 6-hydroksikapronihapon kondensaatioreaktiolla. Tätä reaktiota on tutkittu suoritettavaksi myös entsyymien katalysoimana.
Polykaprolaktonin suhteellisen alhainen sulamispiste rajoittaa sen käyttökohteita. Biohajoavuus on etu lääketieteellisissä sovellutuksissa kuten tikeissä ja muissa ompeleissa sekä lääkeaineiden annostelussa. Polykaprolaktonin ja polylaktidin seoksista voidaan valmistaa joustavia kuituja. Tärkein polykaprolaktonin käyttökohde on kuitenkin polyuretaanipohjaisten vaahtojen, pinnoitteiden, liimojen ja elastomeerien valmistus. Polykaprolaktoni parantaa polyuretaanien stabiiliutta. Harrastuskäytössä polykaprolaktonia käytetään pienoismallien valmistukseen.