Polynesia, kreikan kielestä johdettu termi ”monia saaria”, käsittää laajan saariryhmän Itä-Tyynellämerellä, muodostaen kolmion, jonka kulmina ovat Uusi-Seelanti (Aotearoa) etelässä, Havaiji pohjoisessa ja Pääsiäissaari (Rapa Nui) idässä. Alueen saaret ovat pieniä ja sijaitsevat kaukana toisistaan, mutta niillä on yhteinen kulttuuriperintö, joka näkyy kielissä, merenkulussa ja yhteiskuntajärjestyksessä.
Polynesian asuttaminen alkoi austronesialaisten kansojen siirtymisestä Taiwanista noin 3000 eaa. Kaakkois-Aasian saarille ja edelleen Bismarckinsaarille. Lapita-kulttuuri, joka tunnetaan erityisesti keramiikastaan, levisi noin 1500 eaa. Melanesiaan, Fidžille, Tongaan ja Samoaan, missä varhaisin polynesialainen kulttuuri kehittyi.. Tonga ja Samoa asutettiin noin 1300–900 eaa., minkä jälkeen seurasi noin tuhat vuotta kestänyt tauko ennen Itä-Polynesian asuttamista. Itä-Polynesian saaret, kuten Tahiti ja Cookinsaaret, asutettiin noin 1000 jaa., ja pian sen jälkeen myös Havaiji, Uusi-Seelanti ja Pääsiäissaari noin 900–1200 jaa. Lapita-kulttuurin kansat ovat nykyisten polynesialaisten, kuten maorien, esi-isiä.
Asuttamiseen vaikuttivat kilpailu luonnonvaroista, uteliaisuus ja yhteisöstä karkottaminen. Asuttajat toivat mukanaan kasveja, kuten taaroa, leipäpuuta ja kookospähkinää, sekä kotieläimiä, kuten sikoja ja kanoja, mikä viittaa suunniteltuun kolonisaatioon. Havaiji asutettiin kahdessa aallossa: ensin noin 400 eaa. Marquesassaarilta ja myöhemmin 900-luvulla Tahitilta. Arkeologiset löydöt, kuten kielen sanasto ja esineet (kirveet, kalastuskoukut), vahvistavat yhteydet Marquesassaarille.
Polynesialaiset olivat poikkeuksellisen taitavia merenkulkijoita ja veneenrakentajia, jotka rakensivat kaksoisrunkoisia kanootteja (waka) kasvikuiduista punotuilla purjeilla, kuten V-muotoisella purjeella. Navigointi perustui luonnonilmiöiden tarkkaan havainnointiin: tähtien ja auringon asemiin, pilviin, lintujen liikkeisiin, meren väreihin ja aallokkoon. Esimerkiksi lintujen iltasuunta viittasi läheiseen maahan, ja aaltojen käyttäytyminen antoi vihjeitä suunnistukseen. Navigointitiedot siirrettiin suullisesti lauluissa ja tarinoissa, ja asiantuntijoita (tohunga tai fa‘atere) arvostettiin suuresti. Polynesialaiset purjehtivat ilman moderneja välineitä, ja heidän tarkkuutensa oli verrattavissa eurooppalaisten navigointiin.
Polynesialaiset käyttivät suunnitelmallista strategiaa, purjehtien vastatuuleen itään ja palaten myötätuuleen, mikä vähensi riskejä. On myös viitteitä yhteyksistä Etelä-Amerikkaan 1200-luvulla, vaikka Thor Heyerdahlin balsalauttateoria on hylätty. Polynesialaiset saattoivat vierailla jopa subantarktisilla alueilla, kuten Aucklandinsaarilla, josta on löydetty 1200-luvun asutusjäänteitä.
Polynesialaiset kehittivät kalastus- ja maanviljelysyhteisöjä, joissa resurssien hallinta ja jakaminen olivat keskeisiä. ‘Ohana-perheyhteisöt jakoivat työn ja sadon, ja vieraanvaraisuus oli arvostettua. Malama ‘aina (maan hoitaminen) oli tärkeä arvo resurssien säilyttämiseksi. Yhteiskunnat olivat hierarkkisia, ja ylimystön uskottiin polveutuvan jumalista. Jumalat olivat läsnä kaikkialla, ja heidän kunniakseen luotiin vaikuttavia veistoksia, kuten Havaijin sodanjumala Kukailimokun 272 cm korkea puuveistos 1700–1800-luvulta, jonka rakensi kuningas Kamehameha I. Veistoksessa on piirteitä myös jumala Lonosta, kuten sianpäitä muistuttavat hiukset.
Polynesialaiset puhuivat 11 läheisesti sukua olevaa kieltä, ja esimerkiksi tahitilainen Tupaia pystyi kommunikoimaan uusiseelantilaisten kanssa yli 2 000 kilometrin päässä. He olivat taitavia käsityöläisiä, jotka valmistivat esineitä puusta, kuiduista ja höyhenistä. Perinteiset tarinat, kuten havaijilainen Hawai‘iloa ja tahitilainen Tafa‘i, kertovat saarten löytämisestä kalastusmatkojen yhteydessä.
Eurooppalaiset saapuivat Polynesiaan 1500-luvulta alkaen: Magalhães vuonna 1520, Abel Tasman Uuteen-Seelantiin vuonna 1642 ja James Cook Tahitille ja Uuteen-Seelantiin vuonna 1769. 1800-luvulla alueet joutuivat siirtomaavaltojen vaikutukseen: Ranska liitti Tahitin vuonna 1842 ja Yhdysvallat Havaijin vuonna 1898. Tongan valtakunta oli laajimmillaan 1200–1500 jaa., ja Havaijin saaret yhdistettiin Kamehameha I:n toimesta vuonna 1810. Sāmoa itsenäistyi vuonna 1962.
Nykyään polynesialainen kulttuuri kehittyy vuorovaikutuksessa kolonialismin vaikutusten kanssa. Perinteisiä tekniikoita, kuten navigointia ja käsityötaitoja, vaalitaan, mutta monet nykytaiteilijat ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta uusilla ilmaisumuodoilla. Vuonna 1976 kaksirunkoinen kanootti Hōkūleʻa purjehti Havaijilta Tahitille ilman moderneja navigointivälineitä, mikä elvytti perinteistä merenkulkutietoa. Tämän jälkeen purjehdusseuroja on perustettu eri puolille Polynesiaa.
Polynesian asuttaminen on yksi ihmiskunnan merkittävimmistä saavutuksista, kattaen yli 10 miljoonan neliökilometrin alueen Tyynellämerellä. Austronesialaisista juuristaan lähtien polynesialaiset kehittivät ainutlaatuisen kulttuurin, joka perustui edistyneeseen merenkulkuun, kalastukseen ja maanviljelyyn. Vaikka eurooppalainen kolonisaatio muokkasi alueen historiaa, polynesialainen identiteetti ja perinteet elävät vahvoina nykyaikana.