| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |

Amilcare Ponchielli (31. elokuuta 1834 Paderno Fasolare – 16. tammikuuta 1886 Milano) oli italialainen säveltäjä. Hän opiskeli 9-vuotiaasta lähtien Napolin konservatoriossa. Ponchiellin ensimmäinen sinfonia valmistui säveltäjän ollessa 10-vuotias. Uransa aikana Ponchielli keskittyi lähinnä oopperoiden säveltämiseen. Vuodesta 1883 lähtien Ponchielli toimi sävellyksen professorina Milanon konservatoriossa. Hänen johdollaan opiskelivat muun muassa Giacomo Puccini ja Pietro Mascagni.
Ponchiellin teoksiin kuuluu useita oopperoita, kuten La Gioconda (1876). Se on hänen tunnetuin sävellyksensä, jota hän ei yhdelläkään myöhemmällä teoksellaan pystynyt ylittämään. Säveltäjänä Ponchiellilta puuttui Giuseppe Verdin kaltainen temperamentti, mutta sen korvasi hänen terävä draamallinen vaistonsa, ja teknisessä mielessä hän oli muusikkona jopa aikaansa edellä.