Pro Helsingfors

Kuva suunnitelmasta. Etualalla pää­rautatie­asema, johon ei enää ole raideyhteyttä. Töölönlahti on täytetty, ja sen paikalle rakennettua uutta liikekeskustaa pitkin johtaa Kuningasavenue-niminen leveä puistokatu Pasilaan, johon päärautatieasema on siirretty.

Pro Helsingfors – Suur-Helsingin asemakaavan ehdotus oli arkkitehti Eliel Saarisen osittain yhteistyössä Bertel Jungin kanssa laatima, vuonna 1918 julkaistu Helsingin ja sen silloisten lähi­alueiden asemakaavasuunnitelma. Se laadittiin liikemies Julius Tallbergin toimeksi­annosta, ja sen yhtenä lähtökohtana oli Bertel Jungin vuonna 1911 julkaisema yleiskaavaehdotus ”Suur-Helsinki-suunnitelma”. Saarisen ja Jungin ohella suunnittelutyöhön osallistui myös arkkitehti Einar Sjöström.

Pro Helsingfors käsitti paitsi silloisen Helsingin eli nykyisen kanta­kaupungin myös suuren osan silloin vielä Helsingin maalaiskuntaan kuuluneita alueita, jotka vuoden 1946 alue­liitoksessa liitettiin Helsinkiin, sekä Espoon itäisimmän osan, muun muassa Leppävaaran ja Hagalundin eli nykyisen Tapiolan.

Suunnitelman sisältö

Pro Helsingfors -suunnitelma tavoitteli Helsingistä suurkaupunkia selkeine vyöhykejakoineen ja tehokkaine liikenneratkaisuineen. Kanta­kaupungin osalta huomattavimpia ehdotuksia oli pää­rautatie­aseman siirtäminen noin kolme kilo­metriä pohjoisemmaksi Pasilaan, vaikka Saarisen itse suunnittelema asema­rakennus oli tuolloin vasta rakenteilla. Saarisen mielestä asema oli liian pieni ja väärässä paikassa; hän koki Helsingin keskustan tukkoisena, ja hänen mukaansa rautatie erotti Töölön ja Kallion hankalasti toisistaan. Suunnitelmassa Töölönlahti olisi täytetty ja sen alueen poikki olisi johdettu 90 metriä leveä ja 3 kilometriä pitkä puistokatu, ”Kuningasavenue”, keskustasta nykyisen Elielinaukion kohdalta Pasilaan. Puisto­kadun keskelle olisi jäänyt huoltoliikennettä ja esimerkiksi raitiovaunuja varten kanjoni, joka olisi ylitetty katutasossa silloilla. Kadun molemmille puolille olisi tullut pitkä rivi uusia rakennus­kortteleita kaupungin liike­keskuksen laajentamiseksi pohjoiseen. Saarisen ja Jungin mukaan Kuningasavenue olisi ”suuruussuhteillaan ja kauneudellaan” antanut ”Suomen metropolille rakennustaiteellisen selkärangan”. Saarinen kuvaili sitä myös kaupunkirakenteen ”keskiviivaksi”. Esimerkiksi Eläin­tarhan puisto­alueesta olisi säilynyt vain pieni osa, jota vastoin Alppipuisto olisi säilynyt. Koko asemakaavasuunnitelman toimeksiantaja Julius Tallberg oli taloudellisista syistä äärimmäisen kiinnostunut jatkamaan kaupungin liikekeskustaa Töölönlahden ja Töölön tavararatapihan paikalle.

Myös Pasilan uuden aseman ympäristöön suunniteltiin runsaasti rakentamista, ja sieltä olisivat johtaneet leveät puisto­kadut myös länteen Munkki­niemeen, koilliseen Kumpulan kautta Viikkiin sekä kaakkoon Pasilan konepajan alueen kautta Kulo­saaren sillalle.

Esikaupunkialueille suunniteltiin joukko uusia kaupungin­osia, joista olisi yleensä ollut raide­liikenne­yhteys Pasilan rautatieasemalle. Munkki­niemen ja Haagan osalta suunnitelma perustui pitkälti Saarisen vuonna 1915 samoja alueita varten laatimaan Munkkiniemi–Haaga-suunnitelmaan. Monien uusien kaupungin­osien keskeisimmissä osissa varattiin tilaa monumentaali­rakennuksille, joita ympäröi yleensä kerrostalojen ja kytkettyjen pien­talojen ja uloimpana omakotitalojen vyöhyke. Eri esikaupungit olisi yleensä erotettu toisistaan viher­alueilla.

Satama- ja teollisuusalueet

Suunnitelmassa varattiin runsaasti tilaa myös satama- ja teollisuusalueille. Länsisataman ja Sörnäisten sataman rinnalle ehdotettiin uusia laajoja satama-alueita Lautta­saareen sekä pienempiä Laajasalon länsi­rannalle ja Vartiokylään. Suursatamat olisivat sijainneet Lauttasaaressa, Ruoholahdessa ja Vanhankaupunginlahdella. Uudelle satamaradalle oli suunnitelmassa varaus Lauttasaaren kautta Leppävaaraan. Myös Eteläsatama olisi säilynyt satamana. Sörnäisten sataman suunniteltiin laajentuvan aluksi Sompasaareen ja Nihtiin, mikä vuosikymmenten kuluessa lopulta toteutuikin, mutta myös Kruununhaan Pohjoissatamaan ja Katajanokan pohjoisrannalle.

Laajoja uusia teollisuus­alueita suunniteltiin muun muassa Hertto­niemeen, Vartiokylään ja Viikkiin, ja Herttoniemeen suunniteltiin vientisatamaa satamaratoineen. Koko Vanhankaupunginselän pohjukka ja Viikin itäosa oli varattu suurelle teollisuuskaupunginosalle. Herttoniemen teollisuusalueen ja Herttoniemen öljysataman myöhemmät kaavat noudattavat perusratkaisuiltaan Pro Helsingfors -suunnitelmaa.

Vaikutus

Ehdotus päärautatieaseman siirtämiseksi Pasilaan sai tyrmäävän vastaanoton; erityisesti rautatiehallitus vastusti ajatusta. Pro Helsingfors -suunnitelmasta ei sellaisenaan ole toteutunut juuri mitään, mutta se toimi suuntaa antavana tulevaisuuden visiona Helsingin kaupunkisuunnittelulle. Sen pää­peri­aatteilla on ollut huomattava vaikutus myöhempiin suunnitelmiin, esimerkiksi vuosien 1921 ja 1932 yleiskaavoihin. Suunnitelman on todettu vaikuttaneen Helsingin päättäjien maapoliittisiin asenteisiin ja antaneen suuntaviivoja maahankinnoille Helsinkiä ympäröiviltä alueilta. Töölönlahden säilyttäminen ja päärautatieaseman pitäminen paikallaan muodostui kaupunkisuunnitelmien lähtökohdaksi vasta 1940-luvun lopulla.

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 Biografiakeskus, Saarinen, Eliel (1873-1950) Kansallisbiografia. Viitattu 16.11.2011.
  2. 1 2 3 4 5 Hakkarainen & Putkonen 1995, s. 88–90
  3. 1 2 3 4 Rautatientori ja Asema-aukio: Kaupunkirakenne- ja ympäristöhistoriaselvitys (PDF) (s. 135–136) 2020. Helsingin kaupunkiympäristö. Viitattu 17.6.2024.
  4. 1 2 Hämäläinen, Jukka: Päärautatieasemaa haviteltiin Pasilaan jo sata vuotta sitten – Eliel Saarinen halusi Helsingistä samanlaisen suurkaupungin kuin Berliini Helsingin Uutiset. 19.10.2019. Viitattu 16.4.2023.
  5. ↑ Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 377. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3
  6. 1 2 3 4 5 Hietala, Marjatta; Helminen, Martti & Lahtinen, Merja: Helsinki - Helsingfors, Historiallinen kaupunkikartasto - Historic Town Atlas, s. 61–62. Helsingin kaupunki, tietokeskus, 2009. ISBN 978-952-223-330-1
  7. 1 2 3 Kaupunkihistoriallinen kartasto, suunnitelmaa esittävä kartta sivulla 61
  8. ↑ Brunila, Birger (toim. Rosén, Ragnar ym.): ”Asemakaavoitus 1918-1945”, Helsingin kaupungin historia 5: ensimmäinen nide, s. 14. Helsinki: Helsingin kaupunki, 1962.
  9. ↑ Helsingin kaupunginvaltuuston asiakirjat: kaupunginhallituksen mietinnöt 1931 (PDF) (s. 66) yksa.disec.fi. Viitattu 28.4.2023.
  10. ↑ Kervanto Nevanlinna, Anja: Kadonneen kaupungin jäljillä: Teollisuusyhteiskunnan muutoksia Helsingin historiallisessa ytimessä, s. 115. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002.
  11. ↑ Hakkarainen & Putkonen 1995, s. 92

Aiheesta muualla