
Progg (den progressiva musikrörelsen, suom. edistyksellinen musiikkiliike) oli Ruotsissa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla vaikuttanut vasemmistolainen kulttuuriliike. Erityisesti sanalla voidaan viitata tuona aikana julkaistuun poliittisesti kantaa ottavaan musiikkiin. Tunnettuja progg-yhtyeitä olivat muun muassa Blå Tåget, Kebnekajse, Nationalteatern, Samla Mammas Manna, Hoola Bandoola Band ja Träd, Gräs och Stenar. Proggia ei tule sekoittaa progressiiviseen rockiin, vaikka jotkin progg-yhtyeet sitä soittivatkin. Liike vastusti kaupallisuutta, isoja levy-yhtiöitä, musiikin massakuluttamista, hittilistoja, kepeitä iskelmäsanoituksia ja usein ruotsalaista sosiaalidemokratiaa.
Tukholman vuoden 1975 Euroviisujen aikaan liike järjesti Vaihtoehtofestivaali-nimisiä musiikkitapahtumia ympäri Ruotsia. Viisupäivänä liike organisoi Tukholmassa kaupallisuuden vastaisen mielenosoituksen ja telttakonsertin. Ruotsin television ykköskanava näytti Euroviisut, kakkoskanava samanaikaisesti ohjelmaa Vaihtoehtofestivaaleilta.