| Psion | |
|---|---|
| Perustettu | 1980 |
| Perustaja | David Potter |
| Lakkautettu | 2012 |
| Toimiala | elektroniikkateollisuus |
| Omistaja | Motorola Solutions |
Psion oli kuluttajaelektroniikkaa valmistava brittiläinen yritys, joka kehitti kämmentietokoneita.
Yrityksen perusti David Potter vuonna 1980. Potter päätti nimeksi Potter's Scientific Instruments, jonka lyhenteeseen hän lisäsi osan "ON". Vuonna 1982 yritys kehitti ohjelmistoja ja pelejä Sinclair ZX81:lle.
Ensimmäinen Psionin julkaisema laite oli vuonna 1984 julkaistu Psion Organiser, jota seurasi Psion Organiser II vuonna 1986. Yritys kehitti EPOC-käyttöjärjestelmän laitteitaan varten. Psionin henkilöt ehdottivat Nokialle Psionin ohjelmisto-osaston irrottamista erilleen ja vuonna 1998 Symbian perustettiin. Vuonna 2000 Psion osti kanadalaisen langattoman verkon laitteita valmistavan Teklogixin. Kaupan seurauksena Psion yhdisti Teklogixin ja Psion Enterprisen toiminnot. Vuonna 2004 Psion myi osakkeensa Symbianista.
Vuonna 2011 yritys ilmoitti poistavansa "Teklogix"-osan nimestään. Motorola Solutions osti yrityksen vuonna 2012.