Psycroptic

Psycroptic
Tiedot
Toiminnassa 1999–
Tyylilaji tekninen death metal
Kotipaikka Hobart, Tasmania, Australia
Laulukieli englanti
Jäsenet
Entiset jäsenet
  • Matthew "Chalky" Chalk, laulu (1999–2005)
Levy-yhtiö
Aiheesta muualla
Kotisivut

Psycroptic on australialainen vuonna 1999 perustettu teknisen death metalin yhtye.

Historia

Yhtye perustivat Tasmanian pääkaupungissa Hobartissa Joe Haley, Dave Haley, Matthew Chalk ja Cameron Grant.

Kaksi ensimmäistä levyä julkaistiin Unique Cameron Recordin nimissä. Yhteistyö päättyi kuitenkin vuonna 2003 ennen kolmatta albumia, jolloin levy-yhtiöksi vaihtui Neurotic Records. Kokoonpano pysyi alkuperäisenä aina vuoteen 2004, jolloin laulaja Matthew Chalk joutui jättämään yhtyeen kesken Euroopan kiertueen. Syyksi on ilmoitettu, ettei Chalkin ääni kestänyt monia keikkoja käsittäviä kiertueita. Jason Peppiattin oli tarkoitus paikata Chalkia loppukiertueen ajan, mutta Chalkin palatessa tilanne johti kuitenkin Peppiatin nimittämiseen vakituiseksi jäseneksi.

Lokakuussa 2014 yhtye solmi levytyssopimuksen Prosthetic Recordsin kanssa. Yhtyeen nimeä kantava kuudes studioalbumi julkaistaan keväällä 2015.

Jäsenet

Entiset jäsenet

Diskografia

Studioalbumit

Livealbumit

Singlet

Lähteet

  1. ↑ Psycroptic metalstorm.net. Viitattu 2.9.2026. (englanniksi)
  2. ↑ Interview of: Dave Haley Arkistoitu Viitattu 2.9.2026. (englanniksi)
  3. ↑ NEW ALBUM NEWS: PSYCROPTIC, BELL WITCH, BLOTTED SCIENCE nocleansinging.com. 28.10.2014. nocleansinging.com. Viitattu 13.1.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla