Punarosellat (Platycercus elegans) ovat runsaslukuisia koko levinneisyysalueellaan. Ne elävät Tasmaniaa lukuun ottamatta Australian itä- ja kaakkoisosissa, istutettuina myös Uudessa-Seelannissa ja Norfolkinsaarella. Ne ovat rohkeita, värikkäitä lintuja, jotka liikkuvat pareittain tai muutaman yksilön ryhminä. Nuoria lintuja saattaa joskus tavata isoissakin parvissa.
Ulkonäkö ja taksonomia
Punarosellan pituus on noin 36cm ja paino 110–170g eli se on kooltaan naakan kokoluokkaa.
Punarosella on pääväriltään voimakkaan punainen. Sillä on mustakirjavaa suomukuviota siipiensä selkäpuolella. Kurkkulappu, siipisulat ja siipikuvio sekä pyrstö ovat siniset.
Nuori punarosella osin vihreässä nuoruuspuvussaan.
Punarosellan poikaset eroavat runsaasti aikuisista ulkonäöltään: ne ovat vihreänkirjavia pesästä poistuessaan. Seuraavissa sulkasadoissa ne saavat enemmän punaista höyhenpukuunsa, ja prosessin ollessa kesken ne ovat yksilöllisen punaviherlaikukkaita. Poikkeus on alalaji P. e. nigrecens, jossa nuoretkin ovat liki aikuisen värisiä, vain pienellä vihreällä sävyllä.
Punarosellasta on olemassa muutamia luonnossa esiintyviä variaatioita. Ennen ne luokiteltiin omiin lajeihinsa:
Punarosella (Platycercus elegans)
Keltarosella (ent. Platycercus flaveolus)
Adelaidenrosella (ent. Platycercus adelaidae).
Nykyään ne luetaan kuitenkin samaan lajiin, ja adelaidenrosella on keltarosellan ja punarosellan luonnossa esiintyvä hybridi. Ne ovat väritykseltään samanlaiset kuin päälaji, paitsi keltarosellalla punarosellan punainen väri on korvautunut keltaisella, ja adeleidenrosella on näiden väliltä, oranssinpunainen.
Lajin punaiset alalajit muistuttavat jonkin verran valkokurkkurosellaa (etenkin valkokurkkurosellan vankeudessa esiintyvää opaliini-värimuotoa) tai keltakurkkurosellaa. Punarosellalla on kuitenkin luonnonvärimuodolla sininen kurkkulappu, valkokurkkurosellalla taas valkoinen ja keltakurkkurosellalla keltainen. Punarosellan alalajiksi luettava keltarosella taas muistuttaa jonkin verran tasmanianrosellaa. Keltarosellalla on kuitenkin selkeästi voimakkaan kontrastisen suomukuvioitu selkä.
Luonnossa
Suurimman osan päivästä punarosellat ruokailevat maassa tai puiden latvuksissa syöden siemeniä, varsinkin eukalyptusten ja akasioiden, mutta lisäksi myös marjoja, hedelmiä, mettä, hyönteisiä ja niiden toukkia. Lajin pesä on puunkolossa.
Lisääntymiskausi alkaa elokuun lopussa tai syyskuun alussa. Koiras ilmaisee paritteluhalukkuutensa riiputtaen siipiään ja levittäen pyrstöään liikutellen sitä puolelta toiselle. Naaras munii onttoon puuhun 5-8 munaa hautoen niitä 21 päivää. Nuoret linnut lähtevät pesästä viisiviikkoisina, mutta pysyvät emonsa seurassa vielä toiset viisi viikkoa ennen liittymistään muiden rosellojen parveen.
Lemmikkinä
Punarosella on yksi yleisimmistä roselloista lemmikkinä. Sitä tavataan myös Suomessa. Punarosellasta on jalostettu myös värimuotoja, joita ei vielä välttämättä tavata Suomessa.
Lajin hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee omanlajisen tai vähintään samaa sukua olevan lintutoverin, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa. Rosellat ovat taidokkaita lentäjiä ja kaipaavat runsaasti lentotilaa.
Laji kuuluu CITES II/B -liitteeseen, jolloin sillä tulee vankeudessa olla yksilöön yhdistettävissä oleva alkuperätodistus. Ilman alkuperätodistusta tai siihen verrattavia papereita linnun myyminen, pesittäminen ja kaupallinen esilläpito esim. kotieläinpihalla on kiellettyä.
Lähteet
Perrins, Christopher M. (päätoim.) 1992: Otavan lintutieto - Maailman linnut. Otava. Italia. ISBN951-1-12001-8
Viitteet
↑BirdLife International:Platycercus elegansIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2.2012.International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.5.2014.(englanniksi)
