Puhdasoppinen

Puhdasoppinen eli puristi on henkilö, jonka mukaan joku tietty asia pitäisi pitää ”aitona” ja ”oikeaa” olemustaan heijastavana ja vapaana turmelevista vaikutteista. Nimitys on peräisin käsitteestä purismi, joka tarkoittaa puhdas- tai oikeaoppisuutta. Termiä voidaan soveltaa lukuisille ihmiselämän alueille, joskin se tunnetaan parhaiten kulttuurin ja uskonnon piiristä. Puristi voi olla itse annettu tai ulkopuolisten antama nimitys jonkun ihmisen asenteelle jotain ilmiötä kohtaan. Purismi voidaan nähdä positiivisena tai negatiivisena. Ulkopuoliset saattavat liittää siihen asenteellista jäykkyyttä, mutta puristi itse voi kokea puolustavansa jotain hyvää asiaa pilaantumiselta.

Kieli

Musiikki

Viihde

Urheilu

Uskonto

Uskontojen piirissä puristisia kantoja voi olla monenlaisia, joko oppeihin tai käytäntöön liittyen. Kristinuskon piirissä purismi voi liittyä esimerkiksi liturgisiin käytäntöihin tai periaatteisiin. Uskonnollisessa praksiksessa purismi voi ilmetä esimerkiksi minimalismina tai vastakkaisesti traditionalismina. Uskonnollisen dogman kannalta purismi voi näkyä esimerkiksi kannassa, jonka mukaan periaatteellisella tasolla kieltäydytään tunnustamasta ns. vanhan kirkon uskontunnustuksia velvoittavina, pitäytyen pelkkään Raamattuun uskon ohjenuorana. Ns. luterilainen puhdasoppisuus taas on edustanut myöhemmän ajan silmissä tradition säilyttämistä. Luterilaista puhdasoppisuutta pidetään nykyisin vanhentuneena terminä, koska sen juuri on purismin sijasta varsinaisesti termissä ortodoksia. Termi purismi näkyy kristinuskon piirissä selvimmin historiallisessa puritanismissa. Varsinainen uskonnollinen fundamentalismi on filosofisesti, historiallisesti ja poliittisesti monisyinen ilmiö, jota ei voida jäsentää pelkästään purismista käsin.

Politiikka

Puhdasoppiset Marxistit vastustavat Marxilaista revisionismia.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ MOT Kielitoimiston sanakirja 2.0 © Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy