| Puumalan seurakunta | |
|---|---|
Puumalan kirkko |
|
| Suuntautuminen | luterilaisuus |
| Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
| Hiippakunta | Mikkelin hiippakunta |
| Rovastikunta | Etelä-Savon tuomiorovastikunta |
| Perustettu | 1616 |
| Lakkautettu | 2023 |
| Liitettiin | Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan |
| Pääkirkko | Puumalan kirkko |
| Jäseniä | 1 770 (2018) |
Puumalan seurakunta oli vuosina 1616–2022 toiminut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimi Puumalan kunnan alueella. Sen pääkirkko oli Puumalan kirkonkylässä sijaitseva Johannes Kastajan kirkko. Seurakunta lakkautettiin samaan aikaan Sulkavan seurakunnan lakkauttamisen kanssa vuonna 2022. Seurakuntaliitos herätti Puumalassa poikkeuksellisen suurta vastustusta, osin siksi, että seurakunnan taloustilannetta pidettiin suhteellisen hyvänä. Muun muassa kirkkovaltuuston puheenjohtaja ja toinen kirkkovaltuuston jäsen erosivat kirkosta protestina epäoikeudenmukaisena pitämälleen seurakuntaliitokselle. Nykyisin Puumalan alueella toimii Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan kuuluva Puumalan alueseurakunta.
Seurakunnassa oli 1 770 jäsentä vuoden 2018 lopulla. Vuonna 2022 evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 72,2 % puumalalaisista.