| Rajala Pro Shop | |
|---|---|
| Perustettu | 1919 |
| Kotipaikka | Suomi |
| Toiminta-alue | Suomi, Ruotsi |
| Toimiala | valokuvaus |
| Tuotteet | kamerat, valokuvaustarvikkeet, kiikarit, kaukoputkia, tulostimet. Myös valokuvauskoulutusta. |
| www.rajalacamera.fi | |

Rajala Pro Shop on kameroita, kiikareita, valokuvaustarvikkeita, kaukoputkia ja tulostimia myyvä liikeketju, joka on laajentunut Turusta muihinkin Suomen kaupunkeihin ja Ruotsiin. Liikevaihto on noin 24 miljoonaa euroa. Yrityksen liikkeet tunnettiin aiemmin nimellä Rajala Camera. Yhtiön virallinen nimi on Osakeyhtiö Osk. Rajala.
Perustaja Oskari Rajala aloitti valokuvaajana ja valokuvaustarvikkeiden kauppiaana vuonna 1919. OR-merkkisten kameroiden valmistus aloitettiin 1930-luvulla Suomen Kameratehtaassa, jonka lyhenne SKT oli kaikissa valmistetuissa malleissa. Turussa sijainnut tehdas tuhoutui sota-ajan pommituksissa 1940-luvulla. Sota-aikana ei myöskään saatu tuontilisenssejä valokuvaustarvikkeille.
Värikuvien valmistus aloitettiin omassa Color-Kolmio-laboratoriossa 1960-luvulla, jolloin avattiin myymälät myös Paimioon ja Poriin. Valokuvaustarvikkeiden maahantuonti aloitettiin uudelleen 1970-luvulla, jolloin myös perustettiin audiovisuaaliseen alaan erikoistunut AV-Rajala. 1990-luvulla perustettiin myymälät Raisioon ja Helsinkiin.
Rajala käyttää vain kierrätyskemiaa, ottaa metallin ja muovit kierrätykseen ja poistaa raskasmetallit jätekemioista. Varsinais-Suomen Agenda 21 palkitsi Rajala Cameran vuoden ympäristötekopalkinnolla. Vuonna 2001 Varsinais-Suomen Yrittäjät ry valitsi Rajalan vuoden perheyritykseksi.
Mikrobitti-lehti testasi nettikuvien laadun kahdeksassa kuvavalmistamossa vuonna 2003, ja Rajala Camera voitti testin.
Rajala Pro Shop -myymälöitä on Helsingissä, Espoossa, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Vuonna 2008 Rajala avasi myymälät myös Tukholmassa ja Malmössä.