Reichstaler (saks. valtakunnantaaleri) oli standardoitu yhden taalerin hopearaha, jonka Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta otti käyttöön vuonna 1566. Se sisälsi yleensä 25–26 grammaa hopeaa.
Reichstaler (saks. valtakunnantaaleri) oli standardoitu yhden taalerin hopearaha, jonka Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta otti käyttöön vuonna 1566. Se sisälsi yleensä 25–26 grammaa hopeaa.
Koska Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta oli feodaalinen kokonaisuus, joka koostui useista puoli-itsenäisistä valtioista, sen alueella oli käytössä lukuisia eri rahoja. Nämä noudattivat yleensä Kaarle Suuren ajoilta periytyvää käytäntöä, jossa yksi gulden oli 20 groschenia, ja yksi groschen taas 12 pfenningiä. (Englannin punta oli jaettu samoin shillinkeihin ja pennyihin aina vuoteen 1971 asti.)
Vuosina 1524–1559 keisarikunnan valtiopäivillä annettiin joukko asetuksia rahan lyömisestä (Reichsmünzordnungen), jotka huipentuivat Reichstalerin käyttöönottoon vuonna 1566.
Vuonna 1618 puhjennut kolmikymmenvuotinen sota ja siihen liittynyt Kipper und Wipper -rahakriisi (1621–1623), jonka aikana rahojen hopeapitoisuus ja arvo romahtivat, johtivat keisarillisen rahajärjestelmän hajoamiseen.
Kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Etelä-Saksan valtiot alkoivat käyttää Itävallan esimerkin mukana hopeaguldeneita, ja Pohjois-Saksan valtiot loivat uuden Pohjois-Saksan taalerin, joka oli arvoltaan Reichstaleria pienempi. Tämä järjestelmä vakioitui 1690 nk. Leipzigin standardin mukaan, jolloin Reichstaler oli 25,984 g hopeaa. Pohjois-Saksan taaleri oli ¾ tästä eli 19,488 g hopeaa, ja Itävallan ja Etelä-Saksan guldenit ½ Reichstaleria eli 12,992 g hopeaa.