Wasenius on tekoälyalalla toimiva tutkija ja opiskelija Aalto-yliopistossa. Tätä ennen hän on ollut tekoälyratkaisuja kehittävän Lexofon Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja , luovana johtajana Breaks Finland Oy:ssä., koulutuksen kehittämisen parissa Soprano Oyj:ssä, suomalaisten yksityissijoittajien yhdistyksen Fibanin toimitusjohtajana 2017–2019 ja Founder Institute -startup-kiihdyttämön Suomen yksikön vetäjänä 2015-2017 sekä Personal Brainerina ja Aivobic-ohjaajana 2008–2017. 1990- ja 2000-luvuilla Wasenius työskenteli muun muassa Samsung Electronicsilla, Nokialla, Telia Finlandilla, Tekesillä ja Digital Equipment Corporationissa. Wasenius on keksijänä muutamissa viestintätekniikan patenteissa, jotka on myönnetty Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi hän on toiminut Yrkeshögskolan Arcada –ammattikorkeakoulun Program Directorina vuosina 1995–2000 sekä toimittajana ja tuottajana useissa medioissa kuten Yleisradiossa. Wasenius toimi kaksikielisessä helsinkiläisessä paikallisradiossa Radio Ykkösessä 1989–1993. Yle-uransa hän aloitti ruotsinkielisissä kielenopetusohjelmissa ja radioteatterissa ja sitten freelance-toimittajana Radio X-, Yle X3M- ja Radiomafia-kanavalla. Yle Fem -kanavalla hän oli aivovalmennuksen ja sosiaalisen median asiantuntijana Min Morgon -aamuohjelmassa 2010-2011 sekä tosi-tv-ohjelma Simonin juontajana 2014. 2020 hän toimi Innosuomi-TV-ohjelman isäntänä.
Työ puhujana, kouluttajana ja näyttelijänä
Wasenius on näytellyt, esiintynyt ja valmentanut 1980-luvun lopulta asti ja hänet tunnetaan äänenä, puhujana ja kouluttajana muun muassa työelämätaitojen ja digitaalisen viestinnän alueilla. Waseniuksen ääni on tuttu Telian (aiemmin Telecom Finlandin ja Soneran) puhelinverkkojen äänenä vuodesta 1992 ja VR-Yhtymän kuulutusäänenä junissa. Lisäksi Wasenius tekee äänityötä automaattisten puhelinpalvelujen äänenä sekä yritysvideoiden spiikkaajana. 2017 Wasenius teki usean hahmon äänet Lightneer-peliyhtiön Big Bang Legends -peliin. Näyttelijänä Wasenius työskennellyt muiden muassa Svenska Teaternissa ja vuonna 2017 Pelolla johtaminen on perseestä -näytelmässä.
Luottamustehtävät
Wasenius toimi primus motorina Ääniartistien Liiton perustamisessa ja sen ensimmäisenä puheenjohtajana 2024. Hänet valittiin taloustieteellisen seuran Ekonomiska samfundet i Finland ry:n puheenjohtajaksi 2021, 2022, 2023 och 2024. Ennen sitä hän toimi Helsingin yliopiston alumniyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana 2020 toimittuaan sen varapuheenjohtajana 2017-2019. Hän toimi Forum-talouslehteä julkaisevan Forum för ekonomi och teknik -kustannusosakeyhtiön hallituksessa 2011–2019. Vuonna 2011 Wasenius voitti suomenruotsalaisen tarinankerronnan mestaruuden, minkä jälkeen hän oli yksi Suomen kahdesta edustajasta tarinankerronnan PM-kisoissa. Vuonna 2003 hän toimi SATU ry:n järjestämän vuosittaisen Media & Message -kilpailun tuomariston puheenjohtajana.