Reinot oli Nokian Jalkineet Oy:n (ent. Suomen Kumitehdas Oy:n) kotijalkineiden tuotemerkki. Se siirtyi PK Kappi Oy:lle ja tuli myös nuorisomuotiin 2005.
Nokian Jalkineet alkoi valmistaa naisille tarkoitettuja Ainoja Tampereella vuonna 1930. Vuonna 1932 valikoimiin tulivat miehille tarkoitetut Heikit. Soljellisten Heikkien rinnalle tuotiin 1970-luvulla soljettomat Reinot. Reinojen suosion myötä Heikeistä luovuttiin.
1980-luvulla Nokian Jalkineet siirsi aamutossujen valmistuksen Tšekkiin ja Ranskaan, jolloin jalkineiden suosio notkahti. Valmistus siirtyi takaisin Suomeen vuonna 2005. Tossuja valmisti PK Kappi Oy tehtaallaan Lieksassa. Pinkkejä Reinoja alettiin valmistaa vuonna 2007.
Vuonna 2009 Reinot olivat Itä-Suomen tunnetuin tuotemerkki. Reinojen ja Ainojen suosio lähti nousuun ja saavutti huippunsa vuoden 2010 tienoilla, jolloin tossuja valmistettiin 250 000 paria vuodessa. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen kysyntä laski. Reinojen rinnalla valmistettiin Paavo-tossuja. Paavoissa oli kapeampi kengänsuu, vetoketju ja pitävämpi pohja. Yhtiön valmistamat aamutossut olivat kestävät ja niiden markkinat kypsyivät. PK Kappi asetettiin konkurssiin maaliskuussa 2019.
Tuotemerkki myytiin tämän jälkeen Finlaysonille. Finlayson siirsi tossujen valmistuksen Italiaan marraskuussa 2019.
Lieksan kenkätehdas jatkaa muiden kenkien valmistusta Suomi Kenkä -nimisenä yrityksenä.
Reinoja on valmistettu kymmenissä eri väreissä. Suosituimpana värinä on pysynyt alkuperäinen ruskea väri. Nimikkotohveleita on valmistettu kymmenille yrityksille ja järjesteöille, jääkiekon SM-liigaseuroille sekä Negative- ja Nightwish-yhtyeiden faneille.
Vuonna 2025 Reinoja myydään kolmessa värisävyssä: tummanharmaina, vaaleanpunaisina ja ruskeina.
Reinojen ahkeria käyttäjiä ovat olleet esimerkiksi Kari Tapio ja Teemu Brunila. Vuonna 2000- ja 2010-luvuilla Vesannon yrittäjät järjestivät jalkapallon MM-kisoja, joissa pelattiin Reino- ja Aino-tossuilla.