
Reprokuvaus (sanasta reproduktio, jäljennös) on kaksiulotteisen kuvan kuten valokuvan tai piirroksen jäljentämistä valokuvaamalla. Kirjapainoissa tapahtuva reprokuvaus eli reprografia erityisellä reprokameralla kehittyi kuvalaattojen valmistuksen eli kemigrafian myötä ja oli erityisesti saksitaiton aikakaudella tärkeä työvaihe kirjapainojen sivunvalmistusprosessissa eli painomateriaalin valmistelussa painatusta varten. Nykyisin termiä reprokuvaus käytetään vanhojen valokuvavedosten, -negatiivien ja diakuvien tai taideteosten valokuvaamisesta niiden saattamiseksi digitaaliseen muotoon kuvatiedostoiksi. Tällaista jäljennöskuvausta voidaan tehdä digikameralla tai skannerilla eli kuvanlukijalla.
Reprokamera on suurikokoinen, kiinteästi paikalleen asetettu suurennuskoneen kaltainen laite, jossa on tasaisesti valaistu taso kuvattavalle kohteelle sekä suuri kameraosa objektiiveineen ja valoherkän kuvausmateriaalin suorana pitävine valotustasoineen. Kuvaustason ja kameraosan välistä etäisyyttä voi säätää halutun suurennus- tai pienennyssuhteen aikaansaamiseksi, ja kameraosan linssiä voi liikuttaa syvyyssuunnassa kuvan tarkentamiseksi. Reprokamera voi olla pystysuuntainen (kuvaustaso alla, kamera päällä) tai vaakasuora. Reprokameraa käytetään pimiössä eli ulkopuoliselta valolta eristetyssä tilassa.
Reprokameroiden kuvausmateriaalina käytettiin vuosikymmeniä niin sanottuja märkälevyjä. Jodioitua kollodiumia kaadettiin puhdistetulle liimareunaiselle lasilevylle ja kallisteltiin tasaiseksi kerrokseksi kunnes liuotin haihtui ja neste kuivui kalvoksi. Näin käsitelty levy upotettiin hopeanitraattikylpyyn, kunnes kalvoon ehti muodostua hopeajodidia ja hopeabromidia. Väriltään maitomaiseksi muuttunut kalvo oli nyt valoherkkä, ja valotuksen täytyy tapahtua levyn ollessa vielä kostea. Kuva piti myös kehittää heti valotuksen jälkeen.