
Lyhyttavara on vanhentunut nimitys ompeluun, neulontaan ja muuhun tekstiilityöhön liittyvistä tarvikkeista sekä valmiina myydyistä asusteista, sukista ja alusvaatteista. Nimitys 'lyhyttavara' (ruots. korta varor, saks. Kurzwaren) on syntynyt kangaskauppiaiden piirissä pituuden tai painon mukaan myytävien tuotteiden, kuten pakasta leikattavien kankaiden vastakohdaksi kuvaamaan kappaleittain tai tusinoittain myytäviä ompelutarvikkeita (nappeja, vetoketjuja, neuloja, lankarullia yms.) tai muita halpoja kappaletavaroita, kuten koruja ja koristeita, leluja ja askartelutarvikkeita.
Lyhyttavaraliikkeet (ruots. kortvaruaffär) olivat yleisiä etenkin 1900-luvun alkupuolella ennen valmisvaatekaupan yleistymistä, aikana jolloin vaatteet tehtiin itse kotona tai teetettiin ompelijalla itse valituista kankaista ja tarvikkeista. Harvoja Suomessa yhä toimivia lyhyttavaraliikkeitä on Helsingin Kalliossa Neljännen linjan ja Suonionkadun kulmassa vuonna 1953 avattu Selma Palmu.
Nykyisin sanaa rihkama käytetään vähättelevässä sävyssä edullisesta pikkutavarasta, etenkin halvoista koruista ja koristeista, tai kielikuvana minkä tahansa alan heikkolaatuisesta sarjatuotannosta. Aikoinaan se kuitenkin merkitsi aivan asenteettomasti samaa kuin lyhyttavara.. Kauppaneuvos Juho Linnamo piti Viipurissa, vuodesta 1940 Forssassa, lyhyttavaran tukkuliikettä nimeltä Rihkama Oy. Työpaikkailmoituksessa vuodelta 1912 Rihkama Tukkukauppa etsi kauppamatkustajaa, joka ”on perehtynyt rihkama (lyhyt-tavara) alaan”.