Rogi Renwall

Rogi Renwall (oik. Roger Renwall) on suomalainen ääniteknikko, muusikko ja yrittäjä.

Renwall perusti 1980-luvun alussa WestSide-studion, jossa teki äänityksiä suomalaisille levymerkeille kuten Pyramidille. Siellä äänitettiin Dave Lindholmin Moderni hiljainen musiikki. Lisäksi hän toimi äänisuunnittelijana Ritva Siikalan teatterille ohjaamassa Oresteia-näytelmässä Raivoisat Ruusut.

Renwall teki myös vanhojen asetaatti- ja vinyylilevyjen restaurointeja sekä omissa yrityksissään, joista viimeisimpänä PolarSound Oy, että Otto Donnerin kanssa yrityksessä DigitalEditingRoom Oy, jossa Renwall oli osakkaana. Yritys oli Pohjoismaiden ainoa savikiekkojen, viinyylilevyjen ja neljänneksen tuuman ääninauhojen äännitteitä restauroinut yritys. Renwall julkaisi vuonna 2026 kolme singleä Ainoa Productions -levy-yhtiön kautta.

Julkaisut

Singlet

Lähteet

  1. 1 2 3 Oliver Heikkinen: Monet kasariklassikot äänitettiin kellarissa Karjaalla. Etelä-Uusimaa, 2023, nro 35, s. 12. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2026.
  2. 1 2 3 Oliver Söderlund: Karjaalainen studiokonkari julkaisee levyllisen rokkia. Etelä-Uusimaa, 2026, nro 31, s. 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2026.
  3. ↑ Lamppu Laamanen: Dave Lindholm - Tietenkin. Johnny Kniga, 2021. ISBN 9789510476161
  4. ↑ Raivoisat Ruusut "Aiskhylos: Oresteia" juliste teatterimuseo.fi. Viitattu 27.04.2026.
  5. ↑ Anna-Maria Talvio: Lapsuusmuistoja Pelastamassa. Rytmi, 2011, nro 5, s. 22-23.
  6. ↑ PolarSound Oy kauppalehti.fi. Viitattu 7.9.2026.
  7. ↑ Jakoleff - Pieni sydän discogs.com. Viitattu 7.5.2026.
  8. ↑ "Tyhmä ja Hullu" julkaisuilmoitus facebook.com. Viitattu 7.5.2026.
  9. ↑ "Lennä sieluni" julkaisuimoitus facebook.com. Viitattu 7.5.2026.
  10. ↑ "Poterossa" julkaisuimoitus facebook.com. Viitattu 7.9.2026.

Aiheesta muualla