Royals

Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Lorden kappaleesta katso Royals (kappale).
Royals
Royals esiintymässä vuonna 1976 Helsingin Kaivopuistossa.
Royals esiintymässä vuonna 1976 Helsingin Kaivopuistossa.
Tiedot
Toiminnassa 1975–1978
paluu: 2010
Tyylilaji rock, bluesrock, progressiivinen rock
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Laulukieli englanti
Jäsenet
Levy-yhtiö

Royals oli vuosina 1975–1978 toiminut suomalainen rockyhtye. Se perustettiin vuonna 1975 kitaristi Albert Järvisen erottua Hurriganesista. Royalsin muut jäsenet olivat basisti-laulaja Pave Maijanen, rumpali Ismo ”Ippe” Kätkä sekä kesällä 1977 yhtyeeseen liittynyt kosketinsoittaja Mikko Rintanen, joka soitti toisinaan myös rytmikitaraa. Musiikkiinsa Royals sai vaikutteita muun muassa Creamilta ja Todd Rundgrenilta, ja siinä oli myös progressiivisia elementtejä.

Royals nimettiin superyhtyeeksi jo ennen ensimmäistä esiintymistään. Vuonna 1976 ilmestynyt esikoisalbumi Spring 76 nousi listaykköseksi ja myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Seuraavana vuonna 1977 Royalsin suosio kääntyi kuitenkin laskuun punkin kaltaisten uusien musiikkivirtauksien myötä, ja toista albumia Out myytiin vain noin puolet debyyttilevyn myyntimäärästä. Suosion edelleen hiipuessa Royals hajosi keväällä 1978, ja sen toiseksi viimeisellä keikalla taltioitiin livealbumi Royals Live.

Royals teki lyhyen paluun vuonna 2010 Albert Järvisen elämäkertateoksen julkaisutilaisuudessa Tavastia-klubilla Helsingissä. Vuonna 1991 kuolleen Järvisen tilalla kitaraa soitti Mikko Rintanen.

Historia

Perustaminen ja esikoisalbumi

Albert Järvinen ja Pave Maijanen viettivät kesällä 1975 paljon aikaa yhdessä. Hurriganesista eronnut Järvinen oli kyllästynyt soittamaan suoraviivaista rockia, ja myös Rock’n’Roll Bandiin kuulunut Maijanen oli alkanut kiinnostua progressiivisvaikutteisemmasta musiikista, kuten Gongista, Spiritistä ja Todd Rundgrenista. Järvinen ja Maijanen ryhtyivät suunnittelemaan uutta yhtyettä, joka soittaisi aiempaa monimutkaisempaa ja haasteellisempaa materiaalia. Kitaristi Järvisen ja basisti-laulaja Maijasen lisäksi mukaan liittyi muun muassa Matthewsissa ja viimeksi Kirkan taustayhtyeessä The Islandersissa soittanut rumpali Ismo ”Ippe” Kätkä.

Albert Järvinen

Uutta kokoonpanoa hehkutettiin lehdissä, ja se nimettiin superyhtyeeksi jo ennen ensimmäistä esiintymistään. Nimen Royals keksi Albert Järvinen. Valintaan innoittivat helsinkiläinen Royal-ravintola ja etenkin Royal-suklaapatukka. Aivan alkuvaiheessa yhtye käytti pidempää nimeä Albert Järvinen Royals, koska Järvinen oli tuossa vaiheessa sen selkeästi tunnetuin jäsen. Järvisen omasta pyynnöstä etuliite kuitenkin tiputettiin pois ennen ensimmäistä albumia.

Royals halusi harjoitella rauhassa julkista soittamista ennen siirtymistä Etelä-Suomen kriittisemmän yleisön eteen. Yhtye teki ensimmäisen esiintymisensä 21. lokakuuta 1975 Nurmeksessa, mistä se jatkoi Kajaaniin, Ouluun ja Rovaniemelle. Oman materiaalin puutteessa yhtye esitti keikoillaan aluksi lainakappaleita, kuten Creamia, Jimi Hendrixia ja bluesia. Mukana oli myös esimerkiksi Rock’n’Roll Bandin suosittu kappale ”I’m Gonna Roll” sekä materiaalia Albert Järvisen soololevyltä Ride On. Keikkayleisö suhtautui Royalsiin alusta lähtien kaksijakoisesti, ja Albert Järvisen vuoksi osa oli toivonut musiikin muistuttavan enemmän Hurriganesia. Yhtyeen raha-asioita varten perustettiin kommandiittiyhtiö Badge.

Royalsin esikoisalbumi Spring 76 äänitettiin Tukholmassa Marcus Music -studiolla vuodenvaihteessa 1975–1976, kun yhtye oli ollut toiminnassa vasta pari kuukautta ja esiintynyt vain vähän. Levy-yhtiö Love Recordsilla oli esikoisalbumiin liittyen suuria odotuksia, joten se varasi äänitysaikaa aikakaudelleen mittavat neljä viikkoa. Osa levylle päätyneistä kappaleista oli keikoilla esitettyjä covereita, kuten Creamin ”Badge” ja Marvin Gayen sävellys ”Dancing in the Street”, mutta mukana oli myös syksyn mittaan harjoiteltua omaa materiaalia, joka saavutti lopullisen muotonsa studiossa. Rockin lisäksi albumilla on bluesia, funkia ja reggaeta.

Pave Maijanen esiintymässä Royalsin kanssa vuonna 1976 Iltatähti-ohjelmassa.

Spring 76 ilmestyi keväällä 1976. Se nousi kesäkuussa Mitä Suomi soittaa -listan kärkeen, ja sitä myytiin noin 30 000 kappaletta, mikä riitti kultalevyyn. Arvosteluissa albumia kuitenkin kritisoitiin sekavaksi. Progressiivisvaikutteisesta avauskappaleesta ”High” tuli yhtyeen merkittävin single- ja jukebox-menestys. Kaupallinen suosio takasi kesälle paljon esiintymisiä. Royalsille perustettiin myös ihailijakerho. Lyhyen keikkatauon jälkeen yhtye esiintyi lokakuussa Kouvolan kaupungintalolla yhdessä Kouvolan kaupunginorkesterin kanssa.

Toinen albumi

Royalsin toinen albumi Out äänitettiin esikoislevyn Spring 76 tavoin neljässä viikossa Tukholman Marcus Musicissa. Albumilla oli debyyttilevyä enemmän yhtyeen itse kirjoittamia kappaleita, ja myös soitinvalikoima oli monipuolisempi. Out ilmestyi toukokuussa 1977, ja sitä myytiin noin 15 000 kappaletta eli vain puolet debyyttialbumin myyntimäärästä. Levyltä julkaistu single ”Kings of Power” soi kohtuullisesti radiossa mutta ei yltänyt kappaleen ”High” veroiseksi hitiksi. Yleisön maku oli alkanut muuttua, eikä virtuoosimaista soittotaitoa pidetty enää entisessä arvossaan. Yhtyeen muusikotkin suhtautuivat albumiin osin ristiriitaisesti. Levyn tekemiseen oli liittynyt jännitteitä, ja Pave Maijasen mukaan Royalsin asiat alkoivat olla pahasti hajallaan ja Out oli osaltaan vaikuttamassa yhtyeen lopettamiseen.

Out-albumin julkaisun jälkeen yhtye oli hetken aikaa jakautunut, ja Järvinen ja Kätkä pohtivat Maijasen erottamista, koska tämä oli alkanut tuoda esiin omia kappaleitaan, mitä muut epäilivät soolouran valmisteluksi. Jo esikoisalbumin jälkeen Royals oli myös ajautunut talousvaikeuksiin. Se oli hankkinut kalliin laitteiston, johon liittynyttä velkaa se joutui lyhentämään samalla, kun Suomessa alkoi lamaan johtanut taloudellinen laskukausi.

Royalsiin oli sen perustamisesta saakka etsitty kosketinsoittajaa. Perustamisvuoden syksynä 1975 yhtyeen kanssa samassa kellarissa harjoitteli aiemmin Wigwamissa soittanut Jukka Gustavson. Ismo Kätkän mukaan Gustavsonia pyydettiin liittymään Royalsiin, mutta hän kieltäytyi, koska hän valmisteli musiikkia Kansallisoopperan tanssiproduktioon. Petteri Salmisen ja Anssi Tikanmäen pestit kaatuivat puolestaan silloiseen helsinkiläis- ja tamperelaismuusikkojen väliseen vastakkainasetteluun. Wigwam-pianisti Jim Pembroke harjoitteli keväällä 1977 Royalsin kanssa parin viikon ajan, mutta lopulta yhtye katsoi, että Pembroken liittyminen olisi vaatinut liikaa kompromisseja ja vienyt Royalsia väärään suuntaan. Lopulta saman vuoden kesällä yhtyeeseen tuli kosketinsoittajaksi Mikko Rintanen. Sähköurkujen ja syntetisaattorin lisäksi hän soitti joskus myös rytmikitaraa. Rintasen ensiesiintyminen Royalsissa tapahtui 9. heinäkuuta Koria-Rollissa. Hänen mukaantulonsa antoi aiemmille jäsenille lisää virtaa ja lisäsi yhtyeen harjoittelumotivaatiota.

Yhtyeen hajoaminen

Kesän 1977 jälkeen alkoi nousta yhä enemmän esiin punkrock ja sitä edustavat uudet yhtyeet, ja musiikillisesti kunnianhimoinen ja englanniksi laulava Royals oli kaukana niiden edustamista ihanteista. Ilmapiirin muutos näkyi aluksi ennen kaikkea musiikkilehdistön nuivassa suhtautumisessa vanhoihin yhtyeisiin. Uuden trendin myötä Royalsin suosio jatkoi tasaista laskuaan. Yhtye oli alkanut tehdä keikkansa pääasiassa pääsylipputulojen mukaan määräytyvällä prosenttisopimuksella, joten yleisön vähentyessä esiintymiset alkoivat käydä taloudellisesti tappiollisiksi. Lisäksi Rintasen mukaan Järvisen ja Maijasen välit kiristyivät Järvisen päihteidenkäytön vuoksi.

Royalsilta ilmestyi loppuvuodesta 1977 single ”Rolling Bones”, jonka oli tarkoitus antaa esimakua tulevasta studioalbumista. Levyä ei kuitenkaan koskaan tehty. Love Records oli ajautunut konkurssin partaalle, eikä se halunnut enää kustantaa moniviikkoisia studiosessioita. Royals tavoitteli vielä uutta levytyssopimusta useista levy-yhtiöistä, mutta ne kaikki kieltäytyivät. Ne eivät nähneet yhtyeen progressiivisvaikutteisessa musiikissa enää kaupallista potentiaalia, vaan pitivät sitä pahasti vanhentuneena. Royalsin muusikoiden heikon rahatilanteen vuoksi myöskään omakustannealbumi ei tullut kysymykseen, ja vallitseva pattitilanne vauhditti yhtyeen hajoamista. Myöskään tähyämiset ulkomaille eivät olleet onnistuneet, eikä yhtye tehnyt omia konsertteja Suomen ulkopuolella. Royalsin ulkomaisen uran aloitukseksi oli kaavailtu kesän 1977 Ruisrockia, jossa kansainvälisten kykyjenetsijöiden toivottiin kiinnostuvan yhtyeestä. Lopulta festivaalin ainoan kotimaisen esiintyjän paikan sai lopettamispäätöksensä pyörtänyt Wigwam.

Royalsin lopettamisesta päätettiin vuoden 1978 kevättalvella, jolloin keikkamyyjälle ilmoitettiin, ettei kesälle enää myytäisi esiintymisiä. Toiseksi viimeinen konsertti oli 21. toukokuuta Helsingin Tavastia-klubilla, jossa äänitettiin kaksilevyinen livealbumi Royals Live, joka ilmestyi vuoden lopulla ja oli yksi Love Recordsin viimeisistä julkaisuista. Levyä painettiin vain noin 6 000 kappaletta, ja se nousi listasijalle 25. Albumilla on yhtyeen levytyshistoriasta löytyvien kappaleiden lisäksi esimerkiksi Jimi Hendrixin ”Fire”, rhythm and blues -standardi ”Walking the Dog” sekä Mikko Rintasen kymmenminuuttisen kosketinsoolon sisältävä Ted Nugentin ”No Holds Barred”. Tavastian-keikan jälkeisenä päivänä yhtye teki viimeisen esiintymisensä Punkalaitumella Särkän lavalla.

»Me todettiin, et nyt tää loppuu. Ei pystyny jatkaan enää. Yks niitti oli Tampereen Yo-talolla. Se oli yks Royalsin hienoimpia keikkoja ja paikalla oli 40 ihmistä. Silloin nähtiin, että nyt riittää.»
(Pave Maijanen)

Hajoamisen jälkeen Albert Järvinen liittyi Dave Lindholmin Pen Lee -yhtyeeseen. Ippe Kätkä siirtyi Tampereelle tv-studiorumpaliksi, ja Mikko Rintanen muutti takaisin Ruotsiin. Pave Maijanen teki ensin studiotöitä ja jatkoi sitten musiikin tekemistä Mistakes-yhtyeessään.

Lyhyt paluu

Royals teki yhden esiintymisen mittaisen paluun lokakuussa 2010 Helsingin Tavastia-klubilla tilaisuudessa, jossa juhlittiin Albert Järvisen elämäkertateoksen julkaisua. Vuonna 1991 kuolleen Järvisen sijaan kitaraa soitti Mikko Rintanen. Ismo Kätkä oli edellisenä vuonna jo ehtinyt lopettaa rumpujen soiton terveyssyistä, mutta hän palautti itsensä soittokuntoon tilaisuutta varten.

Musiikki ja esiintyminen

Musiikkilehdissä Royalsin ja Albert Järvisen edellisen yhtyeen Hurriganesin välille yritettiin luoda kilpailuasetelmaa. Yhtyeiden tyylisuuntaukset olivat kuitenkin toisistaan hyvin poikkeavia, sillä Royalsin musiikki perustui suoraviivaisen rock and rollin sijaan Cream-tyyliseen kitarointiin. Creamin lisäksi yhtyeen tärkeitä esikuvia olivat Hot Tuna sekä Todd Rundgren, jolta saatuja vaikutteita kuuluu esimerkiksi kappaleissa ”Kings of Power” ja ”More Is What You’ll Give/Get”. Kosketinsoittaja Mikko Rintasen liityttyä mukaan Royals tavoitteli Rundgrenin Utopia-yhtyeen albumin Another Live kaltaista äänimaailmaa, mitä triomuotoinen kokoonpano ei ollut mahdollistanut. Maijasen mielestä yhtyeestä puuttui sielu, joka alkoi syntyä vasta toisen albumin Out aikoihin ja viimeistään Mikko Rintasen liityttyä mukaan.

Teoksessa Jee jee jee – Suomalaisen rockin historia (1998) Royalsia kuvataan eräänlaiseksi myöhäiseksi ja soittotaitoisemmaksi versioksi 1960- ja 70-lukujen vaihteen yhtyeistä, jotka yhdistelivät bluesia, soulia, Creamia ja heviä. Pave Maijasen mukaan Royalsin musiikin lähtökohtana oli ”60-luvun svengi”. Albert Järvisen mukaan yhtye pyrki kaikessa täydellisyyteen. Järvinen sanoi, että Royals halusi soittaa kaikkea hyvää musiikkia eikä halunnut sitoutua musiikillisiin muotivirtauksiin. Esiintyessään yhtye soitti raa’asti ja kovaotteisesti, kun taas levyillä musiikki oli kokeellisempaa. Laulamisesta vastasi lähes yksinomaan Maijanen, mutta toisinaan Ippe Kätkä lauloi toista ääntä.

Royals sai osakseen myös kritiikkiä. Yhtyeen albumeita tuottaneen Janne Ödnerin mukaan musiikkilehti Soundi arvosteli yhtyeen musiikkia erittäin kylmäksi, laskelmoivaksi, pinnalliseksi ja kaupalliseksi. Royals oli myös Wigwamin ohella tamperelaisten soittajien merkittävimpänä pilkan kohteena, ja etenkin Pave Maijasen he näkivät tyypillisenä huumorintajuttomana, vaikeaselkoista rockia soittavana helsinkiläismuusikkona.

Ismo Kätkä ja Fibes-rummut.

Esiintymisissään Royals panosti näyttävyyteen ja satsasi kalustoon ja valoihin. Se hankki heti uransa alussa 100 000 markan arvoisen PA-järjestelmän, 70 eri väriä luovan valolaitteiston sekä savu- ja saippuakuplakoneet. Pave Maijanen sanoi myöhemmin, että Royalsin alkuvaihetta leimasi pinnallinen koreilu, jossa yhtye kerskaili isolla kalustolla ja lujalla äänenvoimakkuudella. Äänekkyyteen innoitti Royalsin jäsenten näkemä Hot Tuna -yhtyeen konsertti Kulttuuritalolla. Royals hankki äänentoistolaitteistonsa MS-Audiotronilta, jota johtanut Matti Sarapaltio alkoi kaavailla Fibes-rumpujen maahantuontia ja ehdotti Ismo Kätkää niiden kotimaiseksi myynninedistäjäksi. Järjestelyn kautta Royalsin käyttöön saatiin merkittävällä alennuksella kahdella bassorummulla varustettu iso krominvärinen setti, joka herätti huomiota konserttipaikoilla. Suunnitelmissa olivat myös Royals-merkkiset farmarihousut, mutta lopulta yhtye päätyi mainostamaan Diggers-farkkuja, jotka yllään se esiintyi ainakin Suosikin julisteessa ja lehti-ilmoituksissa. Idea farmarien mainostamiseen saatiin Hurriganesilta, jolla oli sponsorisopimus Beavers-farkkumerkin kanssa.

Kulttuuritoimittaja ja musiikkiin erikoistunut tietokirjailija Tommi Saarela on sanonut Royalsin olleen niitä suomalaisia yhtyeitä, joiden lopuksi koitui 1970-luvun loppuvuosien nuorison musiikkikulttuurin suuri murros, jolloin kysyntä englanninkieliselle ja monimutkaisemmalle musiikille heikkeni etenkin punkin vaikutuksesta.

Jäsenet

Diskografia

Albumit

Singlet

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Saarela 2021, s. 140–142.
  2. 1 2 3 4 Lehtonen, Esko: Suomalaisen rockin tietosanakirja 2, s. 502–503. (Soundi-kirja) Fanzine, 1983. ISBN 951-9287-08-6
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 Saarela 2021, s. 143–145.
  4. 1 2 3 4 Bruun ym. 1998, s. 236–239.
  5. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 152.
  6. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 156.
  7. 1 2 3 Saarela 2021, s. 146–147.
  8. 1 2 3 4 5 Rantanen, Miska: Love Records 1966–1979, s. 213. (1. laitos 2005) Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3368-4
  9. ↑ Nyman, Jake (toim.): Suomi soi 4 – Suuri suomalainen listakirja, s. 151. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2504-1
  10. 1 2 Saarela 2021, s. 151.
  11. ↑ Saarela 2021, s. 158.
  12. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 164.
  13. ↑ Saarela 2021, s. 155.
  14. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 167.
  15. 1 2 3 4 Saarela 2021, s. 156–160.
  16. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 176.
  17. ↑ Saarela 2021, s. 160–161.
  18. 1 2 3 Saarela 2021, s. 171–173.
  19. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 184, 186.
  20. ↑ Saarela 2021, s. 164–165.
  21. ↑ Saarela 2021, s. 174.
  22. ↑ Saarela 2021, s. 177–178.
  23. 1 2 3 4 Saarela 2021, s. 181–182.
  24. 1 2 Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 201.
  25. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 200.
  26. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 198.
  27. 1 2 Saarela 2021, s. 208–212.
  28. ↑ Saarela 2021, s. 444.
  29. ↑ Saarela 2021, s. 157.
  30. ↑ Bruun ym. 1998, s. 278.
  31. 1 2 Montonen, Mikko: Kova bändi kylpemään! Royals-haastattelu vuodelta 1977 Soundi. 4.3.2015. Viitattu 6.12.2025.
  32. ↑ Saarela 2021, s. 175.
  33. ↑ Fagerholm & Riihimaa 2010, s. 165.

Aiheesta muualla