Rudi Rok

Rudi Rok (oik. Rudi Rok Karolus Mickelsson, s. 2. lokakuuta 1985 Espoo) on suomalainen beatboxaaja, stand up -koomikko sekä äänivirtuoosi.

Nuoruus

Rudi Mickelssonin äiti on kuvataiteilija ja keraamikko Terhi Mickelsson. Nuorempana Rudi Mickelsson soitti Espoon musiikkiopistossa trumpettia ja klassista kitaraa sekä lauloi Cantores Minores -poikakuorossa. Teini-iässä Mickelsson aloitti breakdancen sekä tutustui hiphop-kulttuuriin.

Ura

Vuodesta 2001 lähtien Mickelsson on esiintyt breikkaajana Suomessa ja ulkomailla sekä opettanut Helsingin Tanssiopistossa break- ja street-tanssia. 2004 Rudi voitti subURB04-festivaaleilla ensimmäisen sijan osiossa footwork/style. Mickelssonin ja hänen kolmen ystävänsä breikin taso noteraattiin New Yorkissa asti, josta koko hiphop-kulttuuri on lähtöisin. Hiphopin pioneerit kutsuivat nämä tanssijat ensimmäisinä suomalaisina breikkareina esiintymään heille vuonna 2005. Pian tämän jälkeen 19-vuotiaan Mickelssonin tanssijan ura päättyi suureen halvaantumisriskiin, kun hänellä todettiin kaksi välilevyn pullistumaa, -kulumaa, ja -rappeumaa.

Mickelsson vältti leikkauksen aloittamalla pitkän kuntoutuksen. Kun hänellä oli ylimääräistä aikaa kuntoutuksen aikana, hän päätyi harjoittelemaan useita tunteja päivässä beatboxausta ja aloitti beatbox-keikkojen tekemisen sekä liittyi Beat Warriors -ryhmään. Ryhmä esiintyi vuonna 2008 Talent Suomessa sekä vuoden 2009 Euroviisufinaaleissa.

Vuonna 2010 Mickelsson osallistui ja voitti Grand Casino Helsingin järjestämän Casino Talent Show -viihdekilpailun. Siitä lähtien Mickelsson on keikkaillut kehittämällään ohjelmallaan, joka yhdistelee komiikkaa, beatboxausta ja vatsastapuhumista. Mickelsson on tehnyt pioneerityötä olemalla ensimmäinen suomalainen artisti, joka on esiintynyt Hollywoodin Laugh Factoryssä, Chocolate Sundaes -illassa tammikuussa 2013.

Show'nsa lisäksi Mickelsson toimii ääninäyttelijänä. Hän on myös myös esiintynyt Linnateatterin näytelmissä Kalsarimiehet ja Pikku Duudsonit. Mickelsson on perustanut vuonna 2013 yrityksen nimeltä Kingdom Helsinki, joka edustaa suomen kansainvälisiä huippuosaajia.

Työt, teokset ja tuotannot

Tunnustukset

Lähteet

Aiheesta muualla