Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Ruki vverh!(ven.Руки вверх!) (suomeksi Kädet ylös) on vuonna 1996 aloittanut venäläinenpop- ja tekno-tanssiyhtye. Se esittää pop-, disko-, tekno-, tanssi- ja muuta viihdemusiikkia. Yhtye koostui vuosina 1996-2006 kahdesta miehesta: Sergei Žukov ja Aleksei Potehin, mutta Potehinin lähdettyä yhtyeessä on vain Žukov vuodesta 2008 lähtien.
Sergei Žukov on tehnyt myös soolouraa eli julkaissut sen jälkeen levyjä ja kappaleita, mutta vaatimattoman menestyksen takia hän palasi käyttämään Ruki vverh! -nimeä. Yhtyeen suurimmat hitit ovat: "Kroška moja", "18 mne uže", "Nazovi ego kak menja", "On tebja tselujet", "Aljoška", "Ai-jai-jai", "Nataša" ja "Student", mitkä pääsivät Venäjän radiolistoille. Ruki vverh -yhtyettä on myös sanottu venäläisen diskon kuninkaaksi.
Sergei Žukovilla on myös veli Mihail Žukov, joka on ollut viime aikoina monessa kappaleessa sivuesintyjänä Ruki vverh -yhtyeessä. Mihail Žukov työstää myös omaa soolouraa.
Yhtyeen myydyimpiä albumeja ovat Zdravstvui, eto ja (2000), Sdelai pogromtše (1998), Konets popse, tantsujut vse (2002) ja Bez tormozov (1999).
Vuonna 2012 yhtye julkaisi uusimman studioalbumin "Otkroi mne dver". Edellisen studioalbuminsa oli julkaissut vuonna 2005. Loppuvuodesta 2016 yhtye täytti 20 vuotta. Silloin julkaistiin uusi single "Kogda my byli molodymi" samannimisen kokoelma-albumin kanssa juhlavuoden kunniaksi sekä pidettiin 20-vuotis juhlakiertue. Albumilla oli "Kogda my hyli molodymi" -kappaleen lisäksi vielä myös kaksi muuta kappaletta, mitkä julkaistiin vuonna 2016. Muut kappaleet olivat vuosilta 1996-2015. Albumi julkaistiin kolmelle levylle.
Viime aikoina Ruki vverh on laulanut livenä toisten yhtyeiden kaapaleita ja toiset yhtyeet ovat laulaneet myös Ruki vverh -yhtyeen kappaleita.
Ruki vverhin jäsenet ovat kirjoittaneet sanoja muille venäläisille yhtyeelle ja artisteille: kuten "Turbomoda"-yhtyeelle ja "Natalille", joka on tunnettu artisti Venäjällä.