Rymd (’avaruus’ tai ’tila’ ruotsiksi) oli 1970-luvun alusta ainakin 1980-luvulle asti markkinoilla ollut, syklamaatilla makeutettu juomajauhe. Veteen sekoittamalla yhdestä pienikokoisesta pussillisesta valmistui litra valmista juomaa. Markkinoinnissa korostettiin kuljetuksen keveyttä, ja mainonta ajoitettiin kesään, jolloin suuria määriä juomia kuljetettiin painavissa lasipulloissa kesämökeille. Juomajauheen makuina olivat ainakin appelsiini, mansikka, omena, puolukka, sitruuna, vadelma ja veriappelsiini. Aitoja hedelmiä tai marjoja ei käytetty, vaan tekomehun maku tuli esanssista ja väri elintarvikeväristä.
Juomajauheiden pakkauksissa käytettiin muun muassa Kiviset ja Soraset -hahmoja, koska laki kielsi aitojen marjojen ja hedelmien kuvien käytön tekomehun markkinoinnissa.
Rymd-juomajauheita toi ainakin 1980-luvun taitteessa Suomeen Oy Playtex-Wallco Ab, joka oli osa yhdysvaltalaista, alusvaatteista alkunsa saanutta International Playtex Inc. -konsernia. Käyttötavaroiden maahantuojan (mm. Jordan ja Pata-Pata) valikoimissa Rymd oli ainoa elintarvike.
Jauheen valmistus lopetettiin, kun levisi epäilys syklamaatin syöpävaarallisuudesta.