Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (engl. Stockholm International Peace Research Institute, yleisemmin Sipri) on Tukholmassa toimiva vuonna 1966 perustettu rauhantutkimuslaitos. Siprin tutkimus keskittyy kolmen teeman ympärille, jotka ovat aseistus ja aseidenriisunta, konfliktit ja rauha sekä rauha ja kehitys.
Sipri kertoo tavoitteekseen tarjota avoimiin lähteisiin perustuen dataa, analyysejä ja suosituksia politiikassa työskenteleville, tutkijoille, tiedotusvälineille ja kinnostuneille yleisölle. Siprissä työskentelee noin 50–60 ihmistä. Rahoituksesta merkittävä osa tulee Ruotsin valtiolta. Sipri ylläpitää useita tietokantoja, mukaan lukien maailman kattavinta avoimesti saatavilla olevaa tietokantaa kansainvälisistä asesiirroista. Suomalaisissakin tiedotusvälineissä viitataan usein Siprin tietoihin erityisesti kansainvälistä asekauppaa käsiteltäessä. Pennsylvanian yliopiston Lauder Instituten Global Go To Think Tank Report sijoitti Siprin vuonna 2016 maailman merkittävimpien ajatushautomoiden listalla sijalle 28. Hallituksen puheenjohtajana on vuodesta 2022 toiminut Stefan Löfven.