| SMP Formula 4 | |
|---|---|
| Järjestäjä | FIA |
| Luokka | Formula 4 |
| Maa | |
| Ensimmäinen kausi | 2015 |
| Viimeinen kausi | 2019 |
| Moottoreiden valmistajat | Abarth |
| Rengasvalmistaja(t) | H Hankook |
| Kuljettajien mestari | |
SMP Formula 4 (eli Formula 4 NEZ Championship) oli vuonna 2015 käynnistynyt FIA:n hallinnoima Formula 4 -sarja, jota kilpailtiin muun muassa Euroopan pohjoisilla alueilla Suomessa, Virossa ja Venäjällä. Sarjan viimeinen kausi ajettiin vuonna 2019.
SMP Formula 4 sai alkunsa heinäkuussa 2014, kun SMP Racing, RAF sekä suomalaiset Koiranen Motorsport ja AKK-Motorsport perustivat sarjan Pohjois-Euroopan alueelle (NEZ = North European Zone; suom. Pohjois-Euroopan alue). Samankaltainen Formula 4 -sarja oli muun muassa Saksassa ja Italiassa. Sarjan nimi SMP Formula 4 tuli venäläisen SMP Racingin nimestä.
Historian ensimmäinen SMP Formula 4 -kausi alkoi toukokuussa 2015 Ahveniston moottoriradalta Suomesta ja päättyi lokakuussa 2015 Virossa auto24ringillä. Kalenterissa on yhteensä seitsemän rataa, neljä rataa Venäjällä, kaksi Suomessa ja yksi Virossa.
Kausi 2015 oli arvoltaan Kansainvälisen autoliiton Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) mestaruussarja, joten pisteisiin olivat oikeutettuja vain ne kuljettajat, joilla oli NEZ-maassa myönnetty lisenssi).
Kilpailuviikonloppuun kuului kaksi tunnin kestävää vapaata harjoitusta, yksi puolen tunnin aika-ajo ja kolme kilpailua. Ensimmäisen kilpailun lähtöjärjestys määräytyi aika-ajon perustella, toisen ja kolmannen kilpailun lähtöjärjestys puolestaan perustui edellisten kilpailuiden tuloksiin ja aikoihin.
Auton suunnitteli ja rakensi italialainen Tatuus. Auton mallinimi oli Tatuus F4-T014. Sen moottorina toimi 1.4 litran Abarth-turbo, joka oli samanlainen kuin Italian F4-sarjassa. Renkaat tulivat Hankookilta.
| Kausi | Kuljettaja |
|---|---|
| 2015 | |
| 2016 | |
| 2017 | |
| 2018 | |
| 2019 |