| Sabratha | |
|---|---|
Roomalainen teatteri |
|
| Maailmanperintökohde | |
| Sijainti | Libya |
| Tyyppi | kulttuuri |
| Kriteerit | III |
| Tunnusnumero | 184 |
| Valintahistoria | |
| Valintavuosi | 1982 |
Sabratha |
|
Sabratha on kaupunki Libyan luoteiskulmassa, Välimeren rannalla noin 70 kilometriä Tripolista länteen, Al-Zawiyan itäpuolella. Kaupunki tunnetaan etenkin laajasta raunioalueestaan.
Libyassa on viimeksi tehty väestönlaskenta vuonna 2006, silloin Sabrathassa oli noin 68 000 asukasta. Vuonna 2017 kaupungiss aoli levottomuuksia, joiden yhteydessä uutisoitiin varsinaisen väkikuvun olleen noin 68 000, mutta että kaupungissa oli tuhansia pakolaisia ja toisaalta asukkaita lähti pakoon levottomuuksia.
Sabrathan kaupunki oli alun perin foinikialaisten kauppasatama (emporion). Se perustettiin 400-luvun eaa. lopulla ja oli viimeinen niistä kolmesta kauppapaikasta, jotka foinikialaiset perustivat Tripolitaniaan (sata vuotta Leptis Magnan jälkeen). Strategisen sijaintinsa ansiosta Välimeren rannikolla sekä pienen, länsituulilta melko hyvin suojatun luonnonsatamansa vuoksi kaupungilla oli keskeinen rooli oliiviöljyn ja Afrikasta peräisin olevien eksoottisten tuotteiden viennissä Välimeren alueelle.
Siitä kehittyi kaupunki, jota hallitsivat numidialaiset, Rooma ja Bysantti ennen kuin se päätyi arabien käsiin Maghrebin valloituksen yhteydessä. Silloin se menetti asemansa ja kuihtui kyläpahaseksi. Sabrathassa on jäänteitä kaikkien sitä hallinneiden valtakuntien ajoilta, etenkin roomalaisilta. Sen arkeologinen kaivausalue on UNESCOn maailmanperintökohde vuodesta 1982.
Vuodesta 2016 Sabratha on ollut UNESCOn Luettelossa vaarantuneista maailmanperintökohteista. Luettelon tarkoituksena on korostaa maailmanperintökohteen kokemia uhkia ja saada kansainvälistä tukea sen säilyttämiselle. Huolet johtuvat poliittisesta epävakaudesta, ympäristötekijöistä, kuten rannikkoeroosiosta, ja aseellisten konfliktien aiheuttamista vahingoista.