| Santa Monican vuoret | |
|---|---|
| Santa Monica Mountains | |
Santa Monican vuorten maisemia lähellä Mishe Mokwaa. |
|
| Maantiede | |
Santa Monican vuoret Landsat-satelliitin kuvaamina 4. toukokuuta 2001. |
|
| Sijainti | |
| Päävuoristo | Kalifornian poikittaisvuoristot |
| Vuoriston pituus | 74 km |
| Vuoriston leveys | 13 km |
| Korkein kohta | |
| Nimi | Sandstone Peak |
| Korkeus meren- pinnan tasosta |
948 m |
| Sijainti | Venturan piirikunta |
| Koordinaatit | |
| Geologia | |
| Aikakausi | jurakausi–kvartäärikausi |
| Kivilaji | |
Santa Monican vuoret ovat noin 74 kilometriä pitkä vuorijono Kalifornian rannikolla, Venturan ja Los Angelesin piirikuntien alueella. Itä–länsisuuntainen vuorijono ulottuu Point Mugulta Los Angelesiin. Sen korkein huippu on 948 metriin kohoava Sandstone Peak. Vuoristossa on jyrkkiä rinteitä ja syviä kanjoneita, ja Tyynenmeren rannikolla vuorottelevat hiekkarannat, rantakalliot ja -törmät. Ilmasto on välimerellinen, ja vuoriston yleisin kasvillisuustyyppi on chaparral-pensaikko.
Vuorilla ja niiden lähialueilla on asunut alkuperäiskansoja yli 10 000 vuoden ajan. Vuoriston länsiosan alkuperäisväestön jälkeläiset tunnetaan nykyisin chumasheina ja itäosan tongvina. Espanjalaisten siirtomaavallan aikana tongvat ajettiin pois kotiseuduiltaan ja alistettiin lähetysasemilla orjuuteen.
Vuoriston länsiosa on suurelta osin harvaan asuttua, ja itäosa ulottuu Los Angelesin kaupunkialueelle. Suuri osa vuoristosta kuuluu osavaltionpuistoihin tai vuonna 1978 perustettuun Santa Monican vuorten kansalliseen virkistysalueeseen. Kaupunkirakentaminen pirstoo elinympäristöjä. Tiheään toistuvat maastopalot vaikeuttavat alkuperäisen pensaskasvillisuuden elpymistä, kun paloalueet eivät ehdi palautua palojen välillä.

Santa Monican vuoret ovat itä–länsisuuntainen vuorijono, joka sijaitsee Kalifornian rannikolla, Venturan ja Los Angelesin piirikuntien alueella. Vuorijono on noin 74 kilometriä pitkä ja 13 kilometriä leveä. Vuorijono ulottuu lännessä Point Mugulle ja idässä Los Angelesin Griffith Parkiin.
Vuoriston itäosa sijaitsee San Fernandon laakson ja Los Angelesin altaan välissä, ja länsiosa yhtyy pohjoisessa Simi Hillsiin. Jyrkät rinteet ja kanjonit tekevät maastosta jylhän, ja vuoriston keskikorkeus on noin 300 metriä. Vuoriston korkein huippu, Sandstone Peak, kohoaa 948 metrin korkeuteen lähellä vuorijonon länsipäätä. Alueen ilmasto on välimerellinen: talvet ovat sateisia ja kesät lämpimiä ja kuivia.
Tyynenmeren rannikolla on kapeita hiekkarantoja, kalliorantoja ja aaltojen muovaamia korkeita rantatörmiä. Point Mugun osavaltionpuistossa on noin kahdeksan kilometriä rantaviivaa, johon sisältyy hiekkarantoja ja -dyynejä sekä rantatörmiä. Puistossa sijaitsevat myös Boney Mountainsin erämaa-alueen rosoiset kalliomuodostumat.
Vuoriston lukuisat kanjonit suuntautuvat pohjoisesta etelään. Niihin liittyy yli 40 erillistä Santa Monican lahden osavaluma-aluetta, joiden vedet laskevat lahteen. Useimmat purot ovat kausittaisia, ja monet niistä saavat vetensä lähteistä ja tihkupinnoista. Vuoriston itäosassa päävedenjakaja on paljon lähempänä pohjois- kuin eteläreunaa, ja suuret vesiuomat laskevat sieltä etelään.
Malibu Creek saa alkunsa Simi Hillsistä ja virtaa vuorijonon halki syvissä kanjoneissa ennen laskemistaan Tyyneenmereen Malibu Canyonin kautta. Se on ainoa vuorijonon läpi virtaava vesiuoma, ja sen noin 272 neliökilometrin valuma-alue kuuluu Santa Monican lahden suurimpiin osavaluma-alueisiin. Valuma-alueen vedet laskevat Malibun laguuniin, jossa on estuaarikosteikkoja ja marskimaita. Los Angeles -joen valuma-alue käsittää myös osia Santa Monican vuorista, muista vuoristoista ja Los Angelesin altaasta, ja joki laskee mereen Long Beachissä.

Vuoristo kuuluu läntisten poikittaisvuoristojen geologiseen provinssiin. Toisin kuin monissa muissa Kalifornian vuoristoissa, poikittaisvuoristojen suuret geologiset rakenteet ja niihin liittyvät pinnanmuodot ovat pääosin itä–länsisuuntaisia; muissa vuoristoissa ne suuntautuvat useimmiten luoteesta kaakkoon. Santa Monican vuorten geologiseen kehitykseen on yli 150 miljoonan vuoden aikana kuulunut alityöntöä, maankuoren repeämistä, kiertymistä ja venymistä, tulivuorenpurkauksia, maankuoren puristumista ja kohoamista sekä eroosiota.
Santa Monican vuorten kansallisen virkistysalueen kallioperässä on merkkejä Farallonin laatan hajoamisesta ja työntymisestä Pohjois-Amerikan länsireunan alle. Myöhemmin läntiset poikittaisvuoristot ja muut Pohjois-Amerikan länsireunan kallioperälohkot kiertyivät, kun Pohjois-Amerikan ja Tyynenmeren laattojen välille kehittyi transformisiirros nykyisen San Andreasin siirrosjärjestelmän kohdalle.

Alueen kalliopaljastumissa tavataan pintakiveä, hiekkakiveä, silttikiveä ja mutakiveä, jotka ajoittuvat jurakaudelta kvartäärikaudelle. Santa Monican liuskekivi on virkistysalueen vanhin geologinen yksikkö. Sen yläpuolella on laaja sarja liitukauden ja kenotsooisen maailmankauden sedimentti- ja pintakivilajeja. Vuoriston laajin geologinen yksikkö on Topangan ryhmään kuuluva Topanga Canyonin muodostuma.
Maankuoren venyessä 17–16 miljoonaa vuotta sitten maanpinnalle nousi sulaa kiviainesta, josta muodostui laajalle levittäytynyt Conejon vulkaaninen seurue, Topangan ryhmän keskimmäinen osa. Seurueen alaosan tyynylaavat ovat syntyneet vedenalaisissa purkauksissa, kun taas keski- ja yläosan pintakivet ovat syntyneet merenpinnan yläpuolella tapahtuneissa purkauksissa. Veden alle kerrostuneita merisedimenttejä tavataan nykyisin harjanteilla. Maanvyörymät ja maanjäristykset osoittavat, että kallioperän liikkeet ja pinnanmuotojen kehitys jatkuvat yhä.
Virkistysalueella tunnetaan ainakin 2 300 fossiiliesiintymää. Fossiililöytöihin kuuluu alkueliöitä, kasveja, selkärangattomia ja selkärankaisia sekä eliöiden toiminnan jälkiä myöhäisjurakaudelta pleistoseeniin.

Vuorilla kasvaa yli tuhat kasvilajia. Alueen kasvillisuustyyppejä ovat chaparral-pensaikot, rannikon salviatyypin pensaskasvillisuus, tammimetsät, laaksotammisavannit, marskimaat ja makeanveden luontotyypit. Kasvillisuustyyppien esiintymiseen vaikuttavat veden saatavuus, korkeus merenpinnasta, rinteen ilmansuunta, maaperä, meren läheisyys ja maastopalot.
Chaparral-pensaikko on alueen vallitseva kasvillisuustyyppi. Sen ainavihannilla pensailla on syvät juuret, ja ne kasvavat karkearakeisilla, huonosti vettä pidättävillä mailla. Ne ovat sopeutuneet kuivuuteen ja maastopaloihin. Lehdet ovat tavallisesti pieniä tai paksuja, ja niiden pinta voi olla nahkea, karvainen tai vahamainen. Palon jälkeen kasvit voivat lisääntyä siemenistä, kantovesoista tai molemmilla tavoilla lajista riippuen. Kosteilla pohjoisrinteillä kasvavan sekachaparralin puuvartisiin kasveihin kuuluvat muun muassa pensasmainen tammi Quercus berberidifolia, tuoksio Ceanothus spinosus, toyon ja manzanitat.

Chaparral-pensaikkoon verrattuna rannikon salviatyypin pensaskasvillisuus kasvaa kuivemmilla ja alempana sijaitsevilla alueilla, etenkin rannikolla etelään avautuvilla rinteillä. Monet sen lajeista varistavat keskikesällä suuremmat lehtensä, mikä vähentää veden haihtumista. Suojaisissa rotkoissa, kanjonien pohjilla ja pohjoisrinteillä kasvaville metsiköille ovat ominaisia kaliforniantammi, kalifornianlaakeripuu ja sumakki Toxicodendron diversilobum.
Rantametsiä kasvaa purojen varsilla kanjonien ja laaksojen pohjilla sekä jyrkkien rinteiden valumauomissa. Vain osassa puroista on vettä ympärivuotisesti. Rantametsät ovat vuoriston kasviyhteisöistä lajistoltaan monimuotoisimpia, ja niiden valtalajeja voivat olla esimerkiksi paju Salix lasiolepis, plataani Platanus racemosa, jalopähkinä Juglans californica ja asterikasvi Baccharis salicifolia. Heinävaltaisilla alueilla kasvaa sekä alkuperäisiä monivuotisia että muualta tuotuja yksivuotisia kasvilajeja. Kaliforniassa endeemisen laaksotammen levinneisyysalue ulottuu etelässä Malibu Creekin osavaltionpuistoon.
Malibun ja Mugun laguuneilla kasvaa rannikon marskimaakasvillisuutta, jonka lajit ovat sopeutuneet suolapitoiseen, vähähappiseen maaperään ja suojaisiin, vähäaaltoisiin oloihin. Rantakaistale ulottuu nousuvesirajalta kapeana vyöhykkeenä sisämaahan. Sen kasvit altistuvat tuulelle, suolaroiskeille, kuivuudelle sekä epävakaalle ja vähäravinteiselle hiekalle.

Vuorilla tavataan yli 45 nisäkäslajia, muun muassa puumia, punailveksiä ja kojootteja. Sammakkoeläinlajeja elää alueella kymmenen ja matelijalajeja 25. Virkistysalueella tavattaviin sammakkoeläimiin kuuluvat kaliforniansalamanteri, konna Anaxyrus boreas sekä lehtisammakot Pseudacris cadaverina ja Pseudacris hypochondriaca.
Vuoriston lintulajeja tavataan sisämaan tammimetsissä, heinävaltaisilla alueilla ja rannikolla. Lajistoon kuuluu sekä paikkalintuja että muuttolintuja. Malibun laguunilla on havaittu yli 250 lintulajia, muun muassa muuttavia vesilintuja. Suuria lintumääriä muuttaa ravinnon perässä Tyynenmeren muuttoreittiä pitkin, ja noin kolmannes virkistysalueen lintulajeista on alueella pesiviä paikkalintuja.
Puroissa ja rannikon laguuneissa elää sekä alkuperäisiä että muualta tuotuja kaloja. Malibun laguuni tarjoaa elinympäristön pikkutokolle Eucyclogobius newberryi. Malibu Creekin hitaasti virtaavissa vesissä elää särki Gila orcuttii. Muita vuorilla tavattavia kaloja ovat beringinnahkiainen ja teräspäälohi.

Vuorilla ja niiden lähialueilla on asunut alkuperäiskansoja yli 10 000 vuoden ajan. Vuoriston länsiosan alkuperäisväestön jälkeläiset tunnetaan nykyisin chumasheina ja itäosan tongvina. Varhaiset asukkaat keräsivät tammenterhoja tammimetsissä, kalastivat merellä ja metsästivät vuoriston kanjoneissa peuroja ja jäniksiä. Kauppareittien verkosto yhdisti alueen rannikkoon, lännessä sijaitseviin Kanaalisaariin ja sisämaan alueisiin aina Arizonaan asti.
Chumashit ja tongvat asuivat kylissä, kävivät laajalti kauppaa ja käyttivät rahaa maksuvälineenä. He tunsivat tähtitiedettä ja hallitsivat korinpunonnan sekä kiven- ja puunveiston. Santa Monican vuorten virkistysalueelta tunnetaan yli tuhat arkeologista kohdetta, joista 26:ssa on chumashien kalliomaalauksia. Perinteitä vaalivat alkuperäiskansojen edustajat pitävät niitä edelleen pyhinä.
1700-luvulla Espanjan tavoitteena oli asuttaa Alta California pysyvästi ennen Englantia tai Venäjää. Lähetysasemille yritettiin saada alkuperäiskansojen edustajia rakennus- ja maataloustöihin. Samalla heistä pyrittiin muokkaamaan siirtomaaisäntien sanoin gente de razón eli ”järkeviä ihmisiä”. Espanjalaisten siirtomaavallan aikana tongvat ajettiin pois kotiseuduiltaan ja alistettiin lähetysasemilla orjuuteen.

Lähetysasemien aikakaudella myönnettiin ensimmäiset maa-alueet suurten karja- ja lammastilojen, ranchojen, perustamiseksi. Kaliforniasta tuli osa Meksikoa, kun Meksiko itsenäistyi Espanjasta vuonna 1821. Lähetysasemien lakkauttamisen jälkeen ranchoja perustettiin Kaliforniaan lisää. Nykyisten Topangan, Malibun, Agoura Hillsin, Thousand Oaksin ja Westlake Villagen alueita arvostettiin laidunmaiden ja makean veden vuoksi. Yhdysvaltoihin Kalifornia liitettiin vuonna 1848 Guadalupen sopimuksella.
Vuoden 1862 Homestead Act antoi Yhdysvaltain kansalaisille ja kansalaisuutta tavoitteleville mahdollisuuden hakea noin 65 hehtaarin maapalstaa valtion kartoittamilta mailta. Lain säätämisen aikoihin alueen jylhiin kanjoneihin asettui uudisasukkaita.
Chumashien kertomukset, seremoniat, laulut ja taide ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle nykypäivään asti. National Park Service (NPS) ja Friends of Satwiwa -yhdistys ovat perustaneet luontoalueen ja alkuperäiskansojen kulttuurikeskuksen lähelle chumashien entistä kylää Satwiwaa. Keskuksessa järjestetään työpajoja, ohjelmaa ja taidenäyttelyitä, joissa chumashien vanhimmat, taiteilijat ja opettajat välittävät lauluja, kertomuksia ja perinteitä. Vuonna 2023 tongva-yhteisön jäsenet laskivat Santa Monicassa vesille perinteisen ti'aat-puukanootin toisinnon.

Vuoriston itäosa ulottuu Los Angelesin kaupunkialueelle Griffith Parkiin asti, kun taas länsiosa on suurelta osin harvaan asuttua. Vuoriston pohjoisreunalla San Fernandon laakson puolella sijaitsevat idästä länteen kunnallishallinnoton alue Universal City sekä Los Angelesin kaupunginosat Studio City, Sherman Oaks, Encino, Tarzana ja Woodland Hills. Lännempänä vuoriston pohjoisreunalla ja sen tuntumassa sijaitsevat Calabasasin, Agoura Hillsin ja Westlake Villagen kaupungit. Hidden Hillsin kaupunki sijaitsee kukkuloiden juurella San Fernandon laakson länsiosassa. Interstate 405 -valtatie ylittää vuoriston Westwoodista San Fernandon laaksoon Sepulvedan solan kautta.
Los Angelesin altaan puolella vuoriston itäosassa sijaitsevat Los Angelesin kaupunginosat Hollywood Hills ja Hollywood Hills West. Beverly Hillsin kaupungin pohjoisosa ulottuu kohti vuoristoa, jossa sijaitsevat myös Los Angelesin kaupunginosat Beverly Crest, Bel Air, Brentwood ja Pacific Palisades.

Topanga on Los Angelesin piirikuntaan kuuluva kunnallishallinnoton asutusalue Santa Monican vuorilla. Sen taajama-alueella oli vuonna 2020 noin 9 000 asukasta. Vuoriston ja Tyynenmeren välissä sijaitsevassa Malibun kaupungissa oli samana vuonna noin 11 000 asukasta. Rannikkovyöhykkeen pohjoispuolella on kunnallishallinnotonta asutusta laaksoissa ja jyrkillä rinteillä, usein teiden varsilla.
Vuorijonon länsipää ulottuu Venturan piirikuntaan. Asutus on siellä suurelta osin väljää ja kylät pieniä. Vuosien 2020–2024 aineiston perusteella Triunfo Pass–Point Mugun väestönlaskenta-alueella oli arviolta 2 000 asukasta. Asutus tihenee itään päin Malibun suuntaan. Vuoriston länsipään pohjoispuolella on Lake Sherwoodin asutusalue ja luoteisreunalla Thousand Oaksin kaupunki.

Santa Monican vuorten kansallisella virkistysalueella on yli 800 kilometriä retkeily-, pyöräily- ja ratsastusreittejä. Virkistysalueella on myös leirintäpaikkoja ja kaksi maisemareittiä: Pacific Coast Highway ja Mulholland Highway. Point Mugun osavaltionpuistossa on yli 110 kilometriä retkeilyreittejä, ja sen rannoilla voi uida, harrastaa bodysurfingia ja kalastaa. Lintuharrastajat käyvät vuorilla havainnoimassa alueelle ominaisia lajeja ja harvinaisia harhailijalintuja.
Virkistysalueella järjestettäviin kulttuuri- ja ympäristökasvatusohjelmiin osallistuu vuosittain tuhansia lapsia ja aikuisia, myös heikommassa asemassa olevista yhteisöistä. Alueella järjestetään myös festivaaleja, konsertteja ja alkuperäiskansojen powwow-juhlia. Vuorilla on vuosien varrella kuvattu satoja elokuvia, muun muassa Paramount Ranchilla.

Toisen maailmansodan jälkeen Etelä-Kaliforniassa rakennettiin kiivaasti, ja maansiirtotekniikan kehitys mahdollisti entistä suuremmat rakennushankkeet myös vuoristossa. 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa suunniteltiin muun muassa teiden rakentamista Malibu Canyonin läpi ja kanjonien ottamista rakennuskäyttöön täyttämällä ne ensin jätteillä. Paikalliset ja luonnonsuojelijat alkoivat ajaa yleisten puistojen perustamista, jotta vuoristoalueita säästyisi rakentamiselta.
Kalifornian osavaltio hankki 1950-luvulta lähtien karjatiloja, joiden maille perustettiin myöhemmin Topangan ja Leo Carrillon osavaltionpuistot. Susan B. Nelson oli 1960-luvulla mukana perustamassa Friends of the Santa Monica Mountains’ Parks and Seashore -yhdistystä ja vastusti alueelle suunniteltuja teitä muiden suojeluaktivistien kanssa. Vuonna 1971 tuhannet ihmiset marssivat Mulholland Highwayllä vastustaakseen hanketta, jonka myötä osa maisemareitistä olisi päällystetty. Nelson ja kongressiedustaja Anthony Beilenson ajoivat vuonna 1977 aloitetta kansallispuiston perustamiseksi.
Santa Monican vuorten kansallinen virkistysalue perustettiin 10. marraskuuta 1978. Sen rajojen sisäpuolelle jäi myös yksityisomistuksessa olevia maita, ja virkistysalueen perustamista koskevassa laissa määrättiin liittovaltion, osavaltion ja paikallishallinnon yhteistyöstä. Virkistysalueen pinta-ala on 63 402 hehtaaria, ja se suojelee historiallisia kohteita ja välimerellistä ekosysteemiä. Suuri osa vuoristosta kuuluu virkistysalueeseen tai osavaltionpuistoihin.

Kaupunkirakentaminen pirstoo vuoriston ja sen lähialueiden elinympäristöjä. Sen seurauksena nisäkkäiden on vaikeampi löytää sopivia elinalueita ja liikkua elinalueelta toiselle. Myös moottoritiet voivat estää eläinten liikkumista ja aiheuttaa niiden kuolemia. National Park Service on tutkinut petoeläimiä Santa Monican vuorilla ja niiden ympäristössä sekä Simi Hillsissä vuodesta 1996. Se on myös palauttanut Rana draytonii -sammakkolajin alueelle yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Rakentaminen on muuttanut laaksotammien elinympäristöjä jokilaaksoissa, ja rakennetuilta alueilta tulevat hulevedet ovat muuttaneet vuoristopurojen virtaamia. Tierummut, vesistöjen ylityspaikat ja padot voivat heikentää tai katkaista vedenalaisten elinympäristöjen välisiä yhteyksiä. Monissa vuoristopuroissa uskotaan aiemmin eläneen eteläisen teräspäälohen luontaisesti lisääntyviä kantoja.
Santa Anan tuulten lietsomat laajat maastopalot ovat olleet vuoristossa toistuva ongelma niin kauan kuin paloja on kirjattu muistiin. Lähes kaikki maastopalot aiheutuvat ihmisen toiminnasta, ja ne ovat yleistyneet Etelä-Kalifornian väestönkasvun myötä. Tiheään toistuvat maastopalot voivat estää pensaskasvillisuuden elpymisen, jolloin alkuperäiseen lajistoon kuuluvat pensaat saattavat korvautua vierasperäisillä heinillä ja rikkakasveilla. Rajut maastopalot aiheuttavat yhteiskunnalle kustannuksia, kun koteja tuhoutuu ja paloja joudutaan sammuttamaan ihmisten ja omaisuuden suojelemiseksi asutuksen reuna-alueilla.