Savupirtti oli perinteinen puusta rakennettu asunto, jossa oli lämmitystä varten sisäänlämpiävä kiuas muttei savupiippua. Pirttiä lämmitettäessä savu levisi vapaana pirtin sisällä. Savupirteissä asuminen oli Suomessa yleistä jo rautakaudella, mutta maaseudulla niissä asuttiin hyvin yleisesti vielä 1800-luvulla. Savupirttien määrä väheni nopeiten Länsi-Suomessa, jossa 1800-luvun loppupuolelle mennessä suurin osa väestöstä oli siirtynyt savupiipullisiin asuntoihin. Itä- ja Keski-Suomen syrjäseuduilla savupirteissä asuttiin paikoitellen vielä 1930-luvulla.
Koska savu levisi vapaana pirtin sisällä, savupirteissä asuminen oli epäterveellistä. Savupirtit mahdollistivat myös malarian esiintymisen Suomessa vielä 1800-luvun lopulla. Täynnä ihmisiä ja kotieläimiä olleet savupirtit olivat kosteita, hämäriä ja lämpimiä läpi talvien, jolloin ne tarjosivat malariasääskille suojaisan ja ravinteikkaan talvehtimispaikan.