Secapp

Secapp Oy
Toimitusjohtaja Kari Aho
Kotipaikka Jyväskylä, Suomi
Toimiala ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
Tuotteet Secapp
Kotisivu

Secapp on suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka kehittää ja tuottaa Secapp-nimistä sovellusta erilaisten organisaatioiden kriittisen viestinnän tarpeisiin. Sovelluksen kolme pääominaisuutta ovat viestintä, hälyttäminen ja raportointi.

Secapp toimii niin nettiselaimella kuin Android- ja iOS-laitteilla. Secappilla lähetettiin vuonna 2019 yli neljä miljoonaa hälytystä ja sillä on yli 100 000 ammattikäyttäjää maailmanlaajuisesti.

Historia

Secapp Oy on perustettu vuonna 2011. Secapp-sovellus on saanut alkunsa Jyväskylän yliopiston, Kilpisen koulun, Keski-Suomen pelastuslaitoksen ja poliisin valmiusryhmän yhteisestä projektista.

Toiminta

Suomessa

Suomessa Secapp Oy toimii valtakunnallisesti ja yrityksen kotipaikka on Jyväskylässä. Secapp Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli 2,0 miljoonaa euroa.

Secapp-sovellusta käyttävät esimerkiksi sairaanhoitopiirit, pelastuslaitokset ja erilaiset yksityiset yritykset. Lisäksi Secappia käyttävät muun muassa oppilaitokset.

COVID-19:ään liittyen Secappia käytetään esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa tehohoidon valtakunnallisen tilannekuvan ylläpitoon.

Ulkomailla

Secapp on käytössä myös kansainvälisillä markkinoilla 12:ssa maassa, esimerkiksi Pohjoismaissa, Virossa, Saudi-Arabiassa, Japanissa ja Espanjassa.

Saudi-Arabiassa teleyhtiö Saudi Telecom Company tarjoaa asiakkailleen Secapp-sovellusta Tari'-brändillä.

Saavutukset

Valtakunnallinen tuomaristo valitsi Secappin vuoden kasvuyritykseksi 2020 Kasvu Open -sparrausohjelmassa. Vuoden 2021 toukokuussa Secapp palkittiin Keski-Suomen Kauppakamarin Maineteko Maailmalla -palkinnolla.

Lähteet