Seprakauppa oli Suomen etelärannikon ja Viron pohjoisrannikon asukkaiden Suomenlahden yli käymää, tavaranvaihtoon perustunutta kauppaa, jonka pääartikkeleina olivat suomalaisten suolasilakka ja virolaisten vilja, etenkin ruis. Ainakin 700 vuotta jatkunut seprakauppa hiipui toiseen maailmansotaan mennessä.
Seprakaupoissa osapuolet vaihtoivat keskenään ylijäämäänsä, jolloin molemmat pääsivät voitolle. Suomessa kalasaaliit olivat yli oman tarpeen hyvien kalavesien ja suojaisan saariston ansiosta. Vastaavasti Viron puolella oli viljelyyn sopivaa maata ja viljasadot omaa tarvetta suuremmat. Vaihtosuhde vaihteli ajan mittaan, mutta yleensä yhdellä silakkatynnyrillä sai kaksi taikka kolme tynnyriä ruista.
Suomenlahden ulkosaarista varsinkin Tytärsaarella ja Suursaarella oltiin toimeliaita seprakaupassa. Suomen rannikolla seprakauppaa harjoitettiin epäyhtenäisellä alueella Sipoon saaristosta Koivistoon ulottuneella kaistalla.
Sepra-sana on ilmeisesti balttilainen laina (liett. sebras 'seura, ammattikunta'), ja se viittaa yhdessä eli seurassa tehtyyn työhön. Sana tarkoittaa myös 'virolaista kauppakumppania', 'ystävää' tai 'toveria'. Sepra-käsite tunnetaan Suomessa Suomenlahden rannikolta aina Savon korkeudelle asti. Sen vastine on arkinen ja erittäin laajassa käytössä oleva viron sana sõber 'ystävä'. Sana tunnetaan eri merkityksissä myös monissa suomen ja viron lähisukukielissä eli inkeroisessa, karjalassa, vatjassa, lyydissä ja liivissä.