| Side | |
|---|---|
Siden keskusaukio ja Kemal Atatürkin patsas. |
|
Side |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Turkki |
| Maakunta | Antalyan maakunta |
| Aikavyöhyke | UTC+3 |
Side (kreik. Σίδη, Sidē) on kaupunki Turkissa Antalyan maakunnassa. Se joka sijaitsee historiallisen Pamfylian alueen rannikolla lähellä Manavgatin kaupunkia, 78 kilometrin päässä Antalyan kaupungista.

Side on ottanut nimensä samalla paikalle sijainneelta antiikin ajan Siden kaupungilta, joka oli muinaisten kreikkalaisten kaupunki. Side asutettiin ensimmäisen kerran luultavammin 600-luvulla eaa. Aleksanteri Suuri valloitti kaupungin taisteluitta vuonna 333 eaa. Nykyisin antiikin aikaisen kaupungin rauniot ovat suosittu turistikohde.
Side taantui lopullisesti 600-luvulta alkaen arabien hyökkäysten vuoksi. Se oli lähes autiona 900-luvulla, ja 1100-luvulla jäljellä olleet asukkaat siirtyivät Antalyaan. Siden paikka oli asumattomana läpi seldžukki- ja osmanivallan ajan, ja siihen alettiin viitata vain nimellä Eski Antalya, ”Vanha Antalya".
Paikalla oleva nykyinen asutus syntyi vuonna 1895, kun sinne muutti Kreetalta tulleita turkkilaisia evakkoja. Kylä tunnettiin alun perin nimellä Selimiye. Se on nimetty uudelleen antiikin aikaisen kaupungin mukaan 1950-luvulla alkaneen turismin kasvun myötä.