| Simonkatu | |
|---|---|
| Simonsgatan | |
Näkymä Simonkadulta Kaivokadun ja päärautatieaseman suuntaan syksyllä 2016. |
|
| Kaupunki | Helsinki |
| Tieluokka | alueellinen kokoojakatu |
| Alkupiste | Mannerheimintien ja Kaivokadun risteys |
| Päätepiste | Annankatu |
| Katso myös | Simonkatu Commonsissa |

Simonkatu (ruots. Simonsgatan) on lyhyt poikkikatu Mannerheimintien ja Annankadun välissä Helsingin ydinkeskustassa. Se kulkee ilmansuunnassa koillisesta lounaaseen. Mannerheimintien toisella puolella katulinjaus jatkuu päärautatieaseman suuntaan Kaivokadun nimisenä. Katu on saanut nimensä kaupungininsinööri Simon Grönlundin mukaan.
Simonkadun ainoa poikkikatu – Yrjönkatu – lähtee kadun puolivälin jälkeen kaakkoon päin. Vuonna 2008 rakennettu raitiotie kulkee Mannerheimintieltä Simonkatua pitkin Urho Kekkosen kadulle ja Fredrikinkadulle.

Forumin kauppakeskus (Simonkatu 2–4; valmistunut vuonna 1986, arkkitehdit Kari Hyvärinen, Kaarlo Leppänen, Jaakko Suihkonen) sijaitsee Mannerheimintien kulmassa mäkeä ylös mentäessä vasemmalla puolella, Simonkadun eteläpuolella. Kadun länsipuolella sijaitsevat Lasipalatsi, Lasipalatsinaukio ja Kulttuurikasarmi. Kulttuurikasarmin ja Simonkadun välissä on ramppi Forumin maanalaiseen parkkiluolastoon.
Forumin vieressä Simonkatu 6:ssa on Jussi ja Toivo Paatelan suunnittelema, vuonna 1921 valmistunut Maalaistentalo, Pellervo-seuran ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton omistama rakennus. Siinä on toiminut 90 vuoden ajan muun muassa MTK:n päätoimisto, Maaseudun Tulevaisuuden toimitus sekä aikanaan myös muiden pellervolaiseen osuusliikkeeseen kytkeytyneiden yritysten ja organisaatioiden tiloja. Yleisradion ensimmäinen studio sijaitsi Maalaistentalossa 1920-luvulla. Simonkatu 6:ssa aloitti toimintansa vuonna 1889 myös Paischeffin huonekaluliike, joka oli aikansa kuuluisin ja menestynein huonekalujen jälleenmyyjä Suomessa.
Koiton talo (Simonkatu 8; Usko Nyströmin ja Vilho Penttilän käsialaa vuodelta 1907) sijaitsee Yrjönkadun kulmassa ennen risteystä.
Simonlinna (Simonkatu 12) Annankadun kulmassa on Väinö Vähäkallion suunnittelema, vuonna 1925 valmistunut liike- ja toimistotalo.
Scandic-hotelli Simonkenttä (Simonkatu 9) sijaitsee Simonkadun pohjoisreunassa Annankadun risteyksessä. Se valmistui vuonna 2000. Sen paikalla sijaitsi vuosina 1876–1929 käytettyjen vaatteiden kauppakojualue Narinkka ja myöhemmin 1960-luvulta lähtien linja-autojen päätepysäkkialue Simonkenttä, josta lähtivät muun muassa Haagaan ja Konalaan johtaneet linjat.
Simonkadun ja Urho Kekkosen kadun raitiotie rakennettiin vuonna 2008. Se edellytti katualueen leventämistä ja vanhojen puiden kaatoa.