
Sing Sing Correctional Facility on New Yorkin rikosseuraamuslaitoksen operoima osavaltionvankila, joka perustettiin vuonna 1825. Se sijaitsee Ossiningissa, noin 50 kilometriä New Yorkista pohjoiseen, Hudsonjoen varrella.
Sarjamurhaaja Albert Fish kärsi tuomiotaan Sing Singissä. Hänet teloitettiin siellä 16. tammikuuta 1936. Vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi tuomitut Ethel ja Julius Rosenberg teloitettiin Sing Singissa vuonna 1953.