| Sinkkibromidi | |
|---|---|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 7699-45-8 |
| PubChem CID | 24375 ja 10421208 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | ZnBr2 |
| Moolimassa | 225,21 g/mol |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 394 °C |
| Tiheys | 4,20 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | 447 g/100ml (20 °C) |
Sinkkibromidi (ZnBr2) on sinkki- ja bromidi-ionien muodostama ioniyhdiste. Sinkkibromidi liukenee erittäin hyvin veteen ja muodostaa liuetessaan happaman liuoksen. Yhdiste liukenee myös moniin orgaanisiin liuottimiin.
Sinkkibromidia voidaan valmistaa sekoittamalla bariumbromidi- ja sinkkisulfaattivesiliuokset keskenään. Tällöin saostuu niukkaliukoista bariumsulfaattia, joka voidaan erottaa suodattamalla. Suodos haihdutetaan ja sinkkibromidikiteet voidaan kerätä.
Sinkkibromidia voidaan valmistaa myös sinkkimetallin ja vetybromidin välisellä reaktiolla.
Sinkkibromidia käytetään valokuvauksessa ja viskoosin valmistuksessa. Väkeviä sinkkibromidiliuoksia käytetään valmistettaessa säteilyltä suojaavia ikkunalaseja.
Sinkki-bromi-paristoissa syntyy sinkkibromidia. Positiivisena elektrodina on bromi ja negatiivisena sinkki. Paristossa tapahtuvat puolireaktiot ja kokonaisreaktio ovat:
Orgaanisessa kemiassa sinkkibromidia käytetään Lewis-happona.