| Skulmanni Фёдоровка, Fjodorovka |
|
|---|---|
Skulmanni |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Alue | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Opolja |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kylä |
| Väkiluku (2017) | 0 |
Skulmanni (ven. Фёдоровка, Fjodorovka) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Opoljan kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Solkanjoen varrella kolme kilometriä Opoljasta pohjoiseen. Kylässä ei ole vakituista asutusta (vuonna 2017).
Skulmannin paikalla on ruotsalaisajan kartoissa Raakovitsan hovi. Kylän perustajana mainitaan Katariina II:n rippi-isä Fjodor Dubjanski.
Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 Skulmannissa asui 36 venäläistä ja 28 savakkoa. Venäläiset kuuluivat Kerstovan ortodoksiseen ja savakot Novasolkan luterilaiseen seurakuntaan. Kylän talonpojat olivat 1860-luvulle saakka tilanomistajien maaorjia.
1800-luvun lopussa Skulmanni kuului kyläkuntana Opoljan volostiin. Vuonna 1899 siellä oli 75 asukasta, joista 43 oli suomalaisia, 27 venäläisiä ja viisi ”sekoittuneita”. Luterilaisia oli 44 henkeä.
Neuvostoaikana Skulmanni kuului Kuurlan (ven. Gurlevo) ja Opoljan kyläneuvostoihin. Kylässä on huvila-asutusta.