Sophismata (yks. sophisma) viittasi keskiajan filosofiassa pulmallisiin lauseisiin, jotka muodostivat ongelman loogiselle analyysille ja kaipasivat ratkaisua. Sana on latinankielinen monikkomuoto kreikan kielen sofismia tarkoittavasta sanasta, mutta siihen ei liity samanlaista negatiivista vivahdetta.
Sophisma on lause, joka on joko outo, niin että sillä on outoja seuraamuksia; tai epäselvä, niin että sen voidaan katsoa olevan tosi tai epätosi riippuen sille annetusta tulkinnasta. Eräs esimerkki on latinankielinen lause:
joka voidaan tulkita kahdella tavalla:
Sophismata-kirjallisuus nousi merkittäväksi filosofisen kirjallisuuden lajiksi 1200- ja 1300-luvuilla, ja monet merkittävät filosofiset, erityisesti loogiset ja luonnonfilosofiset, edistysaskeleet tuona aikana olivat seurausta sophismata-lauseiden loogisten tai semanttisten ominaisuuksien tutkimisesta.