| St. Leon-Rot | |
|---|---|
Raatihuone |
|
vaakuna |
|
St. Leon-Rot |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Saksa |
| Osavaltio | Baden-Württemberg |
| Piirikunta | Rhein-Neckar-Kreis |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 25,56 km² |
| Korkeus | 104 m |
| Väkiluku | 13 979 |
| – Väestötiheys | 547 as./km² |

St. Leon-Rot on kunta Baden-Württembergin osavaltion pohjoisosassa Saksassa. Se sijaitsee Rhein-Neckar-Kreisin eteläosassa. Asukasluku on noin 14 000.
St. Leon-Rotin etäisyys Heidelbergista on 17 kilometriä etelälounaaseen ja Mannheimista 27 kilometriä eteläkaakkoon.
St. Leonista on varhaisin maininta vuodelta 853 ja Rotista vuodelta 1284. Kolmikymmenvuotisessa sodassa jäi henkiin 28 leonilaista ja 35 rotilaista. Yhdeksänvuotisessa sodassa paikkakunnat tuhottiin jälleen. Muuttoliike Unkariin, Itävaltaan ja Amerikkaan alkoi noin vuonna 1740. Molemmat kunnat tulivat osaksi Badenia 1800-luvun alussa. Saksan–Ranskan sodassa kumpainenkaan kunta ei menettänyt asukkaitaan ja ne alkoivat teollistua sikaritehtaiden myötä. Ensimmäisen maailmansodan vuosina 62 leonilaista ja 88 rotilaista kuoli tai katosi, toisessa maailmansodassa vastaavat luvut olivat yhteensä 365. St. Leon ja Rot yhdistyivät 1974. Vuonna 2001 St. Leonin entistä raatihuonetta remontoitiin ja sinne sijoitettiin muun muassa museo.
SLR-ryhmä on keskittynyt pallografiittivaluraudan tuottamiseen. St. Leon-Rot sijaitsee Mannheim–Basel-radan varrella. Bundesautobahn 5 kulkee kunnan halki ja Bundesautobahn 6 viistää kunnan pohjoisosia pitkin.