Sudeettialueiksi alettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen nimittää uuteen Tšekkoslovakian valtioon liitettyjä, pääosin saksankielisiä alueita. Nimitys johtuu Tšekin pohjoisrajan tienoilla sijaitsevasta Sudeettien vuoristosta. Toisen maailmansodan jälkeen alueen saksalaisväestö suurimmaksi osaksi karkotettiin maasta.
Böömin ja Määrin raja-alueilla oli keskiajalta saakka ollut runsaasti saksankielistä asutusta. Nämä saksalaisväestöt eivät edustaneet yhtä yhtenäistä väestöryhmää vaan kuuluivat alun perin eri saksalaisheimoihin ja puhuivat erilaisia saksan murteita. Vanha Böömin kuningaskunta päätyi sittemmin osaksi Habsburgien imperiumia ja lopulta Itävalta-Unkaria. Tšekin- ja saksankieliset väestöryhmät elivät enimmäkseen rauhanomaisesti rinnakkain, mutta 1600-1700-luvulta lähtien, vastauskonpuhdistuksen ja vahvistuvan yksinvaltaisen Itävallan hallinnon sekä lopulta varhaisen teollistumisen myötä saksan kieli syrjäytti tšekin sivistys-, hallinto- ja liike-elämän, yläluokan ja kaupunkien porvariston kielenä. Vuosina 1750–1850 koko Böömi ja Määri kuuluivat Habsburgien valtakunnan ”saksalaistuneimpiin” alueisiin.
Tilanne muuttui 1800-luvun jälkipuoliskolla tšekkien kansallisen heräämisen myötä, ja edelleen ensimmäisen maailmansodan aikaan, kun Itävalta-Unkarin saksankielisillä alueilla vahvistui saksalainen kansallismielisyys ja toive kaikkien saksalaisten yhteisestä kansallisvaltiosta. Sodan päätyttyä 1918 sudeettialueiden saksalaiset olisivat halunneet kuulua Itävallan saksankielisissä osissa julistettuun Saksalaisen Itävallan tasavaltaan (Republik Deutsch-Österreich), joka tavoitteli liittymistä Saksaan. Samoin vasta muodostetun Tšekkoslovakian tasavallan joukot kuitenkin ottivat Böömin ja Määrin saksankielisetkin alueet hallintaansa, ja paikoin syntyi yhteenottoja. Vielä keväällä 1919 Tšekkoslovakian saksalaiset osoittivat mieltään uusia vallanpitäjiä vastaan, ja joissakin piireissä haaveiltiin saksankielisten alueiden ”vapauttamisesta” Itävallasta ja Saksasta käsin. Saksan suostuminen Versaillesin rauhansopimukseen kesäkuussa 1919 ja Itävallan rajat säätänyt Saint-Germainin rauha lokakuussa 1919 veivät näiltä haaveilta pohjan.
Vuonna 1939 sudeettialueiden asukasluku oli 2 943 187 ja pinta-ala 22 587 km², noin viidesosa Tšekkoslovakiasta. Alueella asui edelleenkin huomattava saksalaisenemmistö, johon natsi-Saksa kohdisti voimakasta propagandaa. Sudeettisaksalaisten puolue oli vuodesta 1935 lähtien Tšekkoslovakian suurin yksittäinen puolue, jota kannatti saksalaisvähemmistöstä 68 %, ja se sai Saksasta säännöllistä taloudellista tukea. Vuoden 1938 aikana Saksan johtaja Adolf Hitler alkoi vaatia sudeettialueiden liittämistä Saksaan. Hitler onnistui maaliskuussa 1938 väkivallatta liittämään Itävallan Saksaan, mutta hän alkoi oitis havitella uutta aluevaltausta. Tšekkoslovakia sijaitsi strategisesti tärkeällä alueella, ja maassa oli myös Saksan havittelemia raaka-ainevaroja. Alue oli strategisesti tärkeä myös Tšekkoslovakialle, sillä suuri osa sen rajapuolustusta sijaitsi juuri sudeettialueilla. Toukokuun 1938 lopulla sudeettialueilla syttyi niin kutsuttu toukokuun kriisi, kun tšekkoslovakialaiset sotilaat ampuivat kaksi saksalaista polkupyöräilijää. Se aiheutti mellakoita, ja Tšekkoslovakiassa käynnistettiin liikekannallepano, kun maan viranomaiset ilmoittivat havainneensa saksalaisten sotilaallista liikehdintää rajalla. Britit ja ranskalaiset eivät kuitenkaan havainneet mitään merkkejä saksalaisten liikkeistä Tšekkoslovakian rajalla, eli oletettavasti tšekkien tiedustelu oli saanut väärän hälytyksen.
Jo ennen toukokuun kriisiä Saksan sodanjohto oli Hitlerin käskystä laatinut suunnitelman operaatio Vihreästä, Tšekkoslovakian miehittämisestä. Saksalaiskenraalit pelkäsivät Ison-Britannian ja Ranskan reaktiota ja sodan syttymistä länsivaltoja vastaan, mutta Hitler tuli hyökkäyksen suhteen alati pakkomielteisemmäksi ja valmistautui miehityksen täytäntöönpanoon lokakuuhun 1938 mennessä. Hitleriä raivostutti brittien ja ranskalaisten antama ilmoitus siitä, että ne luultavasti tukisivat Tšekkoslovakiaa sodan syttyessä. Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop kuitenkin iskosti Hitleriin ajatusta siitä, ettei Britannia tohtisi aloittaa sotaa. Toisaalta Ranskan-vastaiselle rajalle oli alettu rakentaa Länsivalli-nimistä puolustuslinjaa, jonka oli määrä estää länsivaltojen hyökkäys Saksaan.
Estääkseen Tšekkoslovakian miehityksen Britannia painosti tšekkejä taipumaan Hitlerin vaatimuksiin elokuussa 1938. Kuun lopulla Britanniaan levisi tieto, että Saksa kaavaili hyökkäävänsä Tšekkoslovakiaan muutamien viikkojen kuluttua. Britannia ei kuitenkaan esittänyt Saksalle uhkausta vaan jatkoi tšekkien painostamista. Lopulta Tšekkoslovakian presidentti Edvard Beneš myöntyi vaatimuksiin 5. syyskuuta 1938. Hitler pettyi menettäessään verukkeen sodalle ja päätti pysyä kaikesta huolimatta miehityksen kannalla. Saksan oli määrä hyökätä Tšekkoslovakiaan 1. lokakuuta 1938.
Syyskuun aikana Hitler tapasi kahdesti Britannian pääministerin Neville Chamberlainin, mutta sudeettialueiden luovuttamisesta ei päästy sopuun. Lopulta Britannia ilmoitti tukevansa Ranskaa, mikäli tämä joutuisi sotaan Saksan kanssa. Sotaan Ranska ja Britannia eivät kuitenkaan olleet tosiasiassa vielä tarpeeksi valmistautuneita. Hitler pitäytyi edelleen hyökkäyssuunnitelmassa, kunnes hänen liittolaisensa Benito Mussolini kehotti suostumaan Britannian ehdottamaan neuvotteluratkaisuun.
Saksan, Ranskan ja Britannian kesken 30. syyskuuta 1938 sinetöity Münchenin sopimus sai Tšekkoslovakian hallituksen luopumaan sudeettialueista, ja sopimuksen mukaisesti saksalaiset miehittivät sudeettialueet 1. lokakuuta. Tšekkoslovakian ja Neuvostoliiton edustajat jätettiin kutsumatta neuvotteluihin. Sivuuttaminen sai neuvostojohtaja Josif Stalinin epäilemään, että länsivallat olivat liittoutumassa Neuvostoliittoa vastaan.
Tšekkoslovakia menetti yli 28 000 neliökilometrin verran aluetta ja huomattavasti raaka-aineitaan. Saksa muodosti sudeettialueista Sudetenland-nimisen Reichsgau-alueen. Maakunnan päälliköksi nimitettiin sudeettisaksalaisten separatistijohtaja Konrad Henlein.
Puola miehitti Teschenin alueen tšekkiläiset osat 2.–12. lokakuuta 1938, mikä tyrmistytti sekä länsivallat että Neuvostoliiton. Alue oli vuonna 1920 jaettu Tšekkoslovakian ja Puolan kesken, vaikkakin Puola katsoi koko alueen olleen etnisesti puolalainen. Teschenin alueen vuoden 1920 rajat palautettiin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945.
Maaliskuussa 1939 Saksa onnistui painostamaan Slovakian eroamaan Tšekkoslovakiasta ja ryhtymään Saksan ”suojavaltioksi”, Slovakian tasavallaksi, minkä jälkeen Saksa miehitti loputkin tšekkialueet ja liitti sen suoraan omaan hallintoonsa Böömin ja Määrin valtakunnanprotektoraattina. Miehitys oli Münchenin sopimuksen räikeä rikkomus, ja se sai Hitlerin menettämään Ranskan ja Britannian luottamuksen. Ranska ja Britannia antoivat keväällä 1939 Puolalle turvatakuut Saksan hyökkäyksen varalta varoittaakseen Saksaa valtaamasta enempää alueita. Hitler ei kuitenkaan ottanut turvatakuita todesta, ja huhtikuussa 1939 käynnistyi Puolan-sotaretken suunnittelu.
Tšekkoslovakia vapautui saksalaismiehityksestä vuonna 1945 ja sudeettialue palautettiin maalle samana vuonna. Sodan jälkeen vuosina 1945–1947 alueen noin 2,6 miljoonaa saksalaista tuomittiin menettämään maaomaisuutensa ja kansalaisuutensa presidentti Edvard Benešin johdolla annettujen asetusten, ns. Benešin dekreettien perusteella, ja suurin osa heistä karkotettiin maasta. Etenkin Saksan armeijassa palvelleisiin mutta myös saksalaisiin siviileihin kohdistui kostoiskuja, jopa suoranaisia joukkomurhia. Kaikkiaan Tšekkoslovakiasta karkotettiin saksalaisten arvioiden mukaan 3 080 000, joista sudeettisaksalaisia 2 890 000.
Vuonna 1996 Saksa ja Tšekki antoivat sovintojulistuksen, jossa tšekit pahoittelivat syyttömien karkotettujen kärsimyksiä. Karkotettujen Sudeettiliitto (saks. Sudetendeutsche Landsmannschaft) ajoi karkoitettujen asiaa ja vastusti sovintojulistusta. Vuonna 2015 Sudeettiliitto luopui vaatimuksesta karkotettujen sudeettisaksalaisten omaisuuden palauttamisesta Tšekin tasavallalta.
