
Sumner Redstone (synt. Sumner Murray Rothstein 27. toukokuuta 1923 Boston, Massachusetts – 11. elokuuta 2020) oli yhdysvaltalainen liikemies ja National Amusementsin pääomistaja.
Toisen maailmansodan aikana Redstone palveli Yhdysvaltain armeijan tiedustelussa. Hän valmistui Harvardin yliopistosta vuonna 1947, ja muutaman vuoden lakimiehenä toimittuaan hän siirtyi isänsä perustamaan Northeast Theatre Corporation -elokuvateatteriketjuun. Yrityksen myöhempi nimi National Amusements otettiin käyttöön 1954. Yrityksen johdossa Redstone on ollut 1960-luvun puolestavälistä alkaen.
Redstone loukkaantui vaikeasti hotellitulipalossa Bostonissa 1979. Hänelle suoritettiin 60 tuntia kestänyt leikkaus, josta hän vastoin lääkärien odotuksia selvisi hengissä. Toipumisaikanaan Redstone alkoi investoida elokuva- ja televisioalalle. Redstonella oli National Amusementsin kautta määräysvalta muun muassa CBS Corporationissa ja Viacomissa.
Syyskuussa 2008 Forbes-lehti arvioi Redstonen omaisuuden arvoksi 5,1 miljardia dollaria, jolla hän sijoittui 66. sijalle Yhdysvaltain rikkaimpien henkilöiden joukossa. Saman vuoden joulukuussa Silicon Alley Insider -verkkolehti kuitenkin arvioi Redstonen menettäneen omaisuudestaan vuoden aikana 3,9 miljardia dollaria,.
Vuonna 2025 National Amusements lakkasi olemasta, kun it-miljardööri Larry Ellison ja tämän poika David Ellison ostivat sen ja tytäryhtiön Paramount Globalin ja fuusioivat ne yhtiöksi Paramount Skydance. Uuden yhtiön hallinnossa Redstonen perhe ei enää ole mukana.